Säästäminen

Pienistä puroista kasvaa suuri joki

Kukapa meistä ei haluaisi vaurastua! Uhkapelin eli lottoamisen sijaan kannattaa kuitenkin kokeilla säästämistä, sillä se on varmempi keino kasvattaa varallisuutta. Minkälainen säästäjä sinä olet? Oletko maltillisempi vai haetko isommalla riskillä suurempaa tuottoa?

Monet aloittavat turvallisesta tilisäästämisestä. Usein nälkä kuitenkin kasvaa syödessä ja säästäjä huomaa pikkuhiljaa haluavansa ottaa hieman lisää riskiä, jotta saisi suurempia tuottoja. Puhun kokemuksen äänellä, sillä olen itsekin vuosien varrella muuttunut varovaisesta tilisäästäjästä riskinsietokykyiseksi rahasto- ja osakesijoittajaksi. Aika ja hajauttaminen useampaan sijoituskohteeseen tasaavat riskiä. Olipa riskiprofiilisi millainen tahansa, tärkein asia on, että säästät. Ja mitä aiemmin aloitat, sitä suuremman potin saat kerättyä.

Maamme hallitus päätti elokuussa, että Suomessa otetaan vuonna 2020 käyttöön piensijoittajille suunnattu osakesäästötili. Osakesäästötilille voi tallettaa rahaa ja ostaa pörssiyhtiöiden osakkeita, joilla voi sitten käydä kauppaa ilman, että tarvitsee miettiä verotusta. Verot maksetaan vasta sitten, kun rahaa nostetaan tililtä ulos. Mielestäni on hienoa, että suomalaisia halutaan näin kannustaa säästämään ja sijoittamaan!

Vastaava verokäytäntö on ennestään tuttua rahastoissa ja vakuutusmuotoisissa sijoituksissa. Säästäminen rahastoon tai vaikkapa säästövakuutukseen on hyvä vaihtoehto, kun haet parempaa tuottoa, mutta et halua käyttää aikaa markkinoiden seuraamiseen. Sijoitusrahastot ovat verovapaita yhteisöjä, jolloin salkunhoitaja voi sijoittaa varat täysimääräisenä uudestaan markkinoille. Kun omistat rahaston kasvuosuuksia, tuotot lisätään rahaston pääomaan kasvattamaan rahaston arvoa, eikä sinun tarvitse maksaa voitoistasi veroja ennen rahasto-osuuksien myyntiä.

Vakuutusmuotoisillakin sijoitustuotteilla on veroetuja. Esimerkiksi säästövakuutuksessa valittujen sijoituskohteiden tuottoa ei veroteta säästöaikana. Säästövakuutukseen sisältyy myös hyvä mahdollisuus lahja- ja perintöverosuunnitteluun.

Säästämiseen ja sijoittamiseen pätee sama resepti kuin moneen muuhunkin asiaan elämässä: se vaatii pitkäjänteistä sitoutumista, peräänantamattomuutta, kärsivällisyyttä ja johdonmukaisuutta. Sijoittamisesta voi tulla harrastus, intohimo, ammatti, elämäntapa. Olipa tavoitteenasi vaurastuminen ylipäätään, säästäminen eläkepäiviä varten, lomamatka, moottoripyörä tai vaikkapa hevonen, säästämällä suunnitelmallisesti pääset tavoitteeseesi. Pienikin summa kuukaudessa riittää, sillä pienistä puroista kasvaa suuri joki.

Hyvää syksyä!

Terveisin,

Suvi Hytti-Kytölä

Suvi toimii OmaSp:ssä säästämisen ja sijoittamisen tuotepäällikkönä. Hän aloitti pankkiuran 11 vuotta sitten silloisen Etelä-Karjalan Säästöpankin Haminan konttorissa. Nykyisessä tehtävässä Lappeenrannan liiketoiminnan tuessa Suvi on työskennellyt nyt noin 2,5 vuotta. Säästäminen ja sijoittaminen kiinnostaa Suvia, joten hän kokee olevansa onnellisessa asemassa työskennellessään juuri näiden asioiden parissa.

Jaa blogikirjoitus

 

Lisää uusi kommentti