Hyppää pääsisältöön
OmaStoori,
Uratarinat

Sijaisesta konttorinjohtajaksi - Piia Hirvosen tarina

Piia Hirvonen

OmaSp:ssa halutaan edistää henkilöstön osaamisen kehittämistä koulutusten lisäksi myös mahdollistamalla eteneminen uralla. Hyllykallion konttorinjohtajana syksyllä 2018 aloittanut Piia Hirvonen on hyvä esimerkki siitä, miten oma innostus ja intohimo työhön vie uralla eteenpäin.

 Oma persoona peliin

Hirvonen valmistui tradenomiksi Kuopiosta, mutta rakkaus pohjalaiseen mieheen toi Hirvosen Ilmajoelle jo opintojen loppusuoralla. Työ vuorotteluvapaalla olevan palveluneuvojan sijaisena alkoi Kuortaneen Säästöpankin Seinäjoen toimipisteessä tammikuussa 2007. Työ oli monipuolista ja hyvä perusta vastuullisempiin tehtäviin. Piian työsuhde vakinaistettiin kesällä 2007 ja hän siirtyi Ilmajoen konttorille 2010, jossa työ keskittyi päivittäisasiointiin, rahoittamiseen ja sijoittamiseen. Ilmajoen konttorinjohtajan Päivi Haapolahden kanssa selkeäksi tavoitteeksi asetettiin pankin kasvattaminen. – Myyntityössä täytyy olla mukana täydellä sydämellään ja on myytävä ensin oma persoona. Totuus on, että kilpaillulla rahoitusalalla asiakkaita saat parhaiten hankkimalla, Piia nauraa. Työ tuotti tulosta ja Ilmajoen konttori nousi periksiantamattomalla työllä menestyneimpien konttorien joukkoon myynnin määrällä mitattuna.

Täydet pisteet pankin johdolle

Hirvosen vastuulla oli vuosina 2017–2018 myös pankin Konttorialue 1:n rahoituspäällikön tehtävä, jolloin vastuulla oli 13 konttorin luottoriskien hallinta. Piia on työuransa aikana halunnut osallistua aktiivisesti koulutuksiin ja varhaisessa vaiheessa suoritetut APV-tutkinnot ovat saaneet seurakseen LKV-tutkinnon vuonna 2019. Piia antaa täydet pisteet OmaSp:lle työnantajana. – Pankin johto on motivoivaa ja antaa konttorinjohtajille selkeät tavoitteet ja vapaat kädet toteuttaa toimintaa tavoitteiden saavuttamiseksi. On motivoivaa, että itse tiedän, mistä tulos tulee ja voin vaikuttaa hinnoitteluun konttoritasolla. OmaSp:ssa huomioidaan myös pienet ja näkymättömätkin asiat, ja asioissa joustetaan puolin ja toisin. – Myös henkilöstöannit motivoivat henkilökuntaa, onhan se yhteinen hyvä, mitä enemmän viivan alle jää. Pankissa kannustetaan tarjoamiemme palveluiden käyttöönottoa mahdollisimman laajasti. Luonnollisesti palveluiden markkinoiminen asiakkaille on paljon vakuuttavampaa, kun voit asettua tarvittaessa myös asiakkaan rooliin, Hirvonen kertoo. 

Esihenkilön tärkein tehtävä on asettaa selkeät tavoitteet

Hirvonen tuntee ylpeyttä työpaikastaan. Kasvu on ollut suunnitelmallista ja on luotto siihen, että yrityksen johto tietää, mihin ollaan menossa. OmaSp haluaa olla asiakkaidensa yhteistyökumppani ja helposti lähestyttävä. – Uskon vahvasti siihen, että kun pankissa antaa kaikille kasvot, se tuo lisäarvoa asiakkaille. Tiedät, kenen kanssa asioit, Hirvonen kertoo. Tuore konttorinjohtaja antaa kiitosta myös omalle tiimilleen. – Ilman sitoutunutta henkilökuntaa ei tästä tulisi mitään. Oma näkemys toiminnan kasvattamisesta on selkeä ja Piia Hirvonen uskoo, että pystyy motivoimaan omat alaisensa parhaaseen tulokseen asettamalla selkeät ja riittävät tavoitteet sekä olemalla sparraaja ja rinnalla kulkija päivittäisessä tekemisessä vastaan tulevissa uusissa ja haastavissa tilanteissa. Kun omat ja yrityksen arvot kohtaavat, on työn tekeminen palkitsevaa. Hirvonen uskoo, että parhaaseen lopputulokseen päästään, kun hyväksymistä ja kyseenalaistamista on sopivassa suhteessa. Tärkeintä on, että asiat hoidetaan ja mitä ei osata, opetellaan. Piia Hirvosen motto ”meet ja teet, omalla persoonalla” on vienyt nuoren naisen uralla mukavasti eteenpäin. Piia Hirvonen uskoo, että samalla asenteella Seinäjoen Hyllykallion konttorikin nostetaan tulevien vuosien aikana uudelle tasolle.

Ajankohtaista

Lue lisää aiheesta Aluejohtaja Katri Rahikainen odottaa jo innolla alueen laajenemista
Pankin asiantuntija katselee pankkisalia.
OmaStoori

Aluejohtaja Katri Rahikainen odottaa jo innolla alueen laajenemista

Lue lisää

Lue lisää aiheesta Mietitkö pankin vaihtoa? Lainamarginaalien lisäksi pankkien palvelussa on huomattavia eroja
Pankin asantuntija pankkisalissa.
OmaStoori

Mietitkö pankin vaihtoa? Lainamarginaalien lisäksi pankkien palvelussa on huomattavia eroja

Lue lisää

Lue lisää aiheesta Taloudellinen tasapaino on keskeinen osa yrittäjän kokonaisvaltaista hyvinvointia
Maija Koivunen keskustelemassa pankin aulassa.
OmaStoori

Taloudellinen tasapaino on keskeinen osa yrittäjän kokonaisvaltaista hyvinvointia

Lue lisää