Hyppää pääsisältöön
OmaStoori,
Vaurastuminen

Sinne hävisi säästöt vai hävisikö sittenkään

Johan Hamström

Koronavirusepidemia ja sen myötä alkanut levottomuus näkyy myös markkinoilla. Vaikka pelko omista sijoituksista onkin luonnollinen reaktio, niin osakesalkunhoitaja Johan Hamström kannustaa sijoittajaa pysymään suunnitelmassaan ja välttämään seuraamasta sijoitusten arvonmuutosta liian tarkasti.

Heräät aamuyöllä voimakkaaseen sydämentykytykseen. Vatsaan sattuu. Et pysty nukahtamaan uudestaan. Avaat sosiaalisen median. Vastaan tulee hysteerisiä päivityksiä virusepidemia leviämisestä, pörssiromahduksesta ja vessapaperin loppumisesta kaupoista. Viime aikoina olet tarkistanut tiheään sijoitustesi kehitystä. Lasku vaan jatkuu. Mietit miksi ihmeessä sijoitit ne kovalla työllä ansaidut rahat osakkeisiin. Haluat piinan loppuvan. Jätät myyntitoimeksiannon ja realisoit tappiot. Vannot, että et enää ikinä tule sijoittamaan rahojasi uudestaan osakkeisiin.

Älä huoli, et ole yksin. Pelko on luonnollinen reaktio, puolustusmekanismi. Valitettavasti se koituu sinulle kalliiksi. Pelko vaikuttaa meidän kykyyn ja halukkuuteen tehdä harkittuja ja järkeviä päätöksiä. Olemme luonnostaan huonosti suunniteltuja sijoittamiseen, mutta onneksi tilanne ei ole toivoton. Kaukana siitä. Lisääntynyt epävarmuus luo mahdollisuuksia.

Pääsääntöisesti osakemarkkina toimii tehokkaasti ja heijastaa yritysten todellista arvoa ja niiden muutosta. Aika ajoin pelko ottaa vallan ja osakkeita myydään hinnalla millä hyvänsä, arvosta viis. Olemme parhaillaan keskellä tällaista myllerrystä.

Kuvainnollisesti meille on tarjoutunut mahdollisuus ostaa yhden euron kolikoita viidelläkymmenellä sentillä. Konkreettinen esimerkiksi on panimokonserni AB Inbev. Yhtiön osakekurssi on puolittunut kahdessa kuukaudessa. Onko yrityksen todellinen arvo myös puolittunut? Tuskin! Lyhyen aikavälin toimintaympäristö tulee olemaan haastava, mutta yhtiön pidemmän aikavälin tuloksentekokyky ei ole muuttunut.

Markkina tarjoaa meille nyt rutkasti saman tyyppisiä esimerkkejä, koska sijoittajat ylireagoivat lyhyen aikavälin tapahtumiin. Merkittävät alennusmyynnit eivät ole osakemarkkinoilla arkipäivää, joten niitä tulee ehdottomasti hyödyntää, vaikka se tällä hetkellä tuntuu vaikealta ja vastenmieliseltä.

Näillä eväillä pystyt hyödyntämään mahdollisuudet:

  • Rauhoita tilanne – Sulje älylaitteet. Älä jatkuvasti tarkista sijoitustesi arvonmuutoksia. Tee jotain, joka saa ajatuksesi irti sijoituksistasi.
  • Ajattele positiivisesti – Markkinahäiriö on lyhytaikainen, tilanne rauhoittuu, järki voittaa, osakekurssit normalisoituvat. Korjausliikkeitä on ollut ennekin ja niistä ollaan selvitty.
  • Pysy suunnitelmassasi – Muistuta mieleen se, miksi aloitit säästämisen ja mikä pidemmän aikavälin tavoitteesi on. Älä lopeta nyt, tuotto-odotus on tänään korkeampi kuin kolme kuukautta sitten. Automatisoi päätöksentekoa (esim. kuukausisäästäminen).
  • Ole rohkea – sijoittamisessa oikea päätös on se, joka tuntuu vaikealta. Markkinoilla vallitsee kysynnän ja tarjonnan laki. Parhaat tuotot on tarjolla silloin, kun kysyntä on heikkoa.

Sijoittamisessa epävarmuus on paras ystäväsi. Heilunta tulee taatusti jatkumaan, mutta samalla osakemarkkina tarjoaa sinulle tällä hetkellä harvinaisen mahdollisuuden sijoittaa hyvin houkuttelevalla tuotto-odotuksella.

 

Johan Hamström on Kauppatieteiden maisteri ja Säästöpankkien Varainhoidon osakesalkunhoitaja. Hamström menestyi parhaana suomalaisena Eurooppa-osakkeiden salkunhoitaja -sarjassa Citywire Nordic Awardseissa 2019. Hamströmin kynästä syntyy monipuolista pohdintaa sijoittamiseen, talouden hallintaan ja vaurastumiseen liittyen. Hänen sydäntään lähellä ovat perhe, luonto, liikunta, moottoriurheilun kuninkuusluokka F1 ja tietysti sijoittaminen.