Säästäminen

Unelmista totta

Tänä kesänä tuli tehtyä yhdestä unelmasta totta ja lähdettyä moottoripyörällä ulkomaille, tarkemmin sanottuna kansainväliseen Harley-Davidson Super Rallyyn Tšekkiin. Päätös matkalle lähdöstä syntyi 2016 syksyllä kun eräs tuttu kysyi minua mukaan, sillä hän oli ystäviensä kanssa käynyt näissä tapahtumissa jo useampana vuonna. Yksin tuskin olisi ummikkona tohtinut ulkomaille lähteä ajelemaan! 

Lähtö Seinäjoelta.

Heti lähtöpäätöksen jälkeen täytyi tietysti miettiä myös sitä puolta, että matkalla oletettavasti jonkin verran kuluisi bensaa, jossain täytyisi yöpyä, jotain pitäisi syödä ja niin edelleen. Täytyi kehitellä reissubudjettia ja miettiä miten sen kattaisi. Kilometrejä kertyisi reilu 4000 km, ainakin kolmeen laiva/lauttamatkaan täytyisi varautua, yöpymisiä olisi noin 8, ruokailut yms. Arvelin, että bensaa menee reilu 200 litraa, eli siihen pitäisi riittää noin 250e-300e. Majoituksia hoidettaisiin mahdollisuuksien mukaan B&B -paikoissa ja loppujen lopuksi kallein yö taisikin olla noin 25e per henkilö. Ruokailuun ajattelin, että noin 20-30e päivässä riittää. Kaiken kaikkiaan noin 900-1000e budjetin pitäisi riittää itse reissuun ja tähän päälle sitten ne muutamat lautta/laivamatkat ja mahdolliset ostokset (pyörän kyydissä ei onneksi paljon tuliaisia voi tuoda). 

Perillä Harley-Davidson Super Rallyssa.

Kuukausisäästöt Sp-Rahastoyhtiön Pienyhtiöt- ja Venäjä-rahastoihin olivat onneksi kerryttäneet jo pesämunaa useamman vuoden ajan ja molemmat rahastot olivat lisäksi mukavasti tuottaneetkin, joten sieltä saisi hyvinkin katettua menoja ja olisi olemassa myös puskuria, jos reissunpäällä jotain ikävämpää sattuisi (lunastetut varat ovat 2 arkipäivän aikana tilillä, joten aika nopeasti saa yllättävissä tilanteissa säästöjä käyttöön). Toisaalta en halunnut liian isoa osaa säästöistä lohkaista yksittäiseen reissuun, joten täytyi myös virittää omaa taloutta niin, että sen noin 8 kuukauden aikana, joka reissuun oli jäljellä, ehtisi kerryttää lisää säästöjä. Noin 2,5e/päivä lisäsäästö kerryttäisi 75 euroa kuussa ja 8 kuukauden aikana tämä tarkoittaisi yhteensä noin 600 euron lisäystä reissukassaan, eli loppujen lopuksi aikaisemmista säästöistä ei tarvitsisi nostaa läheskään koko budjettia. Nollatilanteesta lähtiessä noin 100 euron kuukausittaisella (noin 3,33e/päivä) säästöllä pystyisi tekemään vastaavan reissun suunnilleen joka vuosi. 

Lämpöä riitti.

Reissu meni kaiken kaikkiaan hyvin ja kelit suosivat. Tšekeissä oli melkein 30 astetta lämmintä, joten sääli sieltä oli lähteä takaisin Suomea kohti, kun koko kotimatkan sai jokaiselle päiväetapille pukeutua lämpimämmin. Onneksi kertaakaan ei tarvinnut sateessa ajella. Kilometrejä kertyi loppujen lopuksi 4200km eikä minkäänlaisia teknisiä ongelmia ollut kenelläkään 4 pyörän seurueessamme. Puolan ja Baltian maiden liikennekulttuurista olin ennakkoon varoituksia kuullut ja kannattaa kyllä tosiaan tarkkana olla jos siellä suunnalla ajelee, sillä välillä saattaa joku tulla vastaan sinun kaistallasi. 

Itselle löytyi tuliaiseksi harrastuksen henkeen sopiva nahkaliivi.

Kaikenlaisia arjen säästövinkkejä löytyy paljon netistä, mutta tuo esimerkin 2,5e tai 3,33e päivä voi tarkoittaa vaikka eväiden ottoa töihin ravintolassa käynnin sijaan, iltapäivälehden ostamatta jättämistä, polkupyörän käyttöä auton sijasta yms. Kovin isoja muutoksia se ei välttämättä vaadi. Loppujen lopuksi kyse on siitä, mistä on valmis tinkimään nyt, jotta saavuttaa jotain suurempaa tulevaisuudessa.  

Mikä sinun unelmasi on? Tule juttelemaan kanssamme niin tehdään yhdessä se mahdolliseksi!

Jaa blogikirjoitus

 

Lisää uusi kommentti