asiakastarina

Iiro Takala, K-Rauta: ”Oma Säästöpankki on meille yhteistyökumppani, joka takaa sen, että myös me menestymme”

Iiro Takala toimii kauppiaana Seinäjoen sekä Lapuan K-Raudoissa. Oma Säästöpankki toimii kauppiaan kumppanina niin yrityksen kuin henkilökohtaistenkin pankkiasioiden suhteen. Sujuva ja laadukas palvelu on nopealiikkeiselle yrittäjälle tärkeää.

Takala aloitti kauppiaana Seinäjoen K-Raudassa vuonna 2015. Sitä ennen hän teki pitkään töitä samassa myymälässä silloisen kauppiaan opissa. Tällä hetkellä toiminnalle ollaan hakemassa kasvua Lapualta, jonne avattavan K-Raudan kauppiaana Takala aloittaa helmikuussa 2018.

– Myyn rautakauppatuotteita, työvälineitä, sisustustarvikkeita – mitä asiakas ikinä tarvitseekaan kotiin, mökille tai loma-asunnolle, Takala summaa.

– Se on mukavaa, että olemme yrityksenä pystyneet kasvamaan. Samalla sitä on itsekin päässyt kasvamaan ja kehittämään itseään, hän sanoo.

Kumppani luomassa menestystä

Oma Säästöpankin ja Takalan yhteistyö alkoi samaan aikaan kun hän siirtyi Seinäjoen K- Raudan kauppiaaksi. Asiakaslähtöinen, paikallinen ja toiminnaltaan dynaaminen Oma Säästöpankki oli kilpailutuksessa selkeästi paras vaihtoehto. Palvelukokonaisuuteen kuuluvat tällä hetkellä hyvin kattavasti erilaiset yrityksen talouteen ja pankkiasioihin liittyvät palvelut.

– Koen, että normaalin pankkisuhteen sijaan Oma Säästöpankki on ennemminkin meidän rahoituspuolen kumppanimme. He ovat meille yhteistyökumppani, joka takaa sen, että myös me menestymme, Takala kuvailee.

– Heidän ammattitaitonsa on todella kovaa luokkaa. He ovat askeleen edellä muita siinä, miten asiakkaalle mietitään oikeasti niitä parhaita vaihtoehtoja, eikä vain valita valmiista tuotevalikoimasta jotakin normaalin kaavan mukaan, hän kertoo.

omasp-blogi-iiro-takala-krauta-2

omasp-blogi-iiro-takala-krauta-2

 

”Minua kohdellaan ihan normaalina Iirona, ei kenään muuna”

Yrittäjänä Takala arvostaa Oma Säästöpankin henkilökohtaista ja nopeaa asiakaspalvelua, jonka myötä asiointi on helppoa. Takala haluaa tietää, kenen kanssa asioi ja saada tutun ihmisen kiinni tarvittaessa myös puhelimitse. Kumppanina Oma Säästöpankki on hänen mukaansa luotettava, lämmin ja helposti lähestyttävä.

– Minua kohdellaan ihan normaalina Iirona, ei kenään muuna, hän toteaa.

– Jos palvelu pitäisi pisteyttää neljästä kymppiin siten, että kymppi on maksimi, niin ei se ole riittävän korkea asteikko heille.

– Olen tyytyväinen. Siinä on mielestäni se kaikkein paras palaute, mitä heille voi antaa, Takala kiteyttää. 

Lue lisää Oma Säästöpankista yrityksesi kumppanina.

Jaa blogikirjoitus

 

Lisää uusi kommentti