Oma Onni opettaa taloustaitoja tekijöilleen ja pelaajille

4.3.2019

Kuortaneen Säästöpankkisäätiö, Töysän Säästöpankkisäätiö ja Sedu käynnistivät yhdessä Oma Onni -ohjelman Etelä-Pohjanmaalla jo vuonna 2010. Nyt Oma Onni -ohjelman mukaisesti opiskelee noin 2500 yläkoululaista eri puolilla Suomea. Mukana on kuusi Oma Säästöpankin omistavaa säätiötä, yksi osuuskunta sekä seitsemän toisen asteen koulutuksen järjestäjää. Mukana olevien Säästöpankkisäätiöiden ja Joroisten Oma Osuuskunnan rahoitusosuus vuosittain on huomattava, lukuvuonna 2018-2019 n. 70 000 euroa.

Lähtökohtana Oma Onnin kehittämiselle on ollut tärkeiden elämässä pärjäämiseen liittyvän kokonaisuuden, taloustaitojen, opettaminen peruskoulun yhdeksäsluokkalaisille. Nuoret voivat hyvillä taloustaidoilla jättää viikkorahasta tai kuukausirahasta osan säästöön ja vaurastumisen voi aloittaa aluksi pienilläkin kuukausittaisilla rahasummilla. Oma Onni herättää kysymyksillään ajattelemaan ja antaa vinkkejä myös pieniin arjen valintoihin.

Seinäjoen Sedun kolmannen vuoden opiskelijat kehittävät vuosittain pelillistä verkko-oppimisympäristöä ysiluokkalaisten opiskelun tueksi. Oma Onni on osa yläkoulujen yhteiskuntaopin tunteja.

Vaasan yliopiston taloustieteen professori Panu Kalmi toteaa tutkimustulosten valossa, että pelillisten elementtien käyttö talousopetuksessa parantaa oppimistuloksia. - Oma Onnin tapaiset pelilliset menetelmät innostavat oppilaita ja auttavat heitä suhteuttamaan opittua asiaa tosielämään. Tutkimustulokset antavatkin viitettä siihen, että nuorten talousosaamista pystytään merkittävästi parantamaan innovatiivisten opetusmenetelmien avulla.

Sekä Sedun kolmannen vuoden opiskelijat Matias Haapaniemi, Janina Ylinen ja Soile Honkola että Seinäjoen lyseon ysiluokkalaiset Lyydia Göös, Joni Hellman ja Santeri Latvala toteavat, että Oma Onni on opettanut säästämisen taitoja. – Päivittäisessä elämässä pystyy omilla valinnoillaan saamaan aikaan pieniä säästöjä. Ysiluokkalaiset olivat tyytyväisiä monipuoliseen aihealuevalikoimaan, myös yrittämiseen ja vakuuttamiseen liittyvät kokonaisuudet ovat olleet mielenkiintoisia. – Kyllä peliä tuli vähän pelattua talvilomallakin, nuoret kertovat.

Merkonomi- ja datanomiopiskelijat eri puolilla Suomea toteuttavat Oma Onni –perehdytyksen alueensa peruskouluissa ja ohjaavat oppimisympäristön käytössä. Sedun lehtori Ari Autio kertoo, että ohjelman vaikuttavuutta seurataan vuosittain kerättävillä alku- ja loppukyselyillä. Loppukyselyn tuloksien perusteella rakentuu projektisuunnitelma seuraavan toimintavuoden kehittämistoimille.