Hyppää pääsisältöön
Mediatiedote,

Oma Säästöpankki Oyj ylsi jälleen vahvaan tulokseen

Oma Säästöpankin konttori

Alkuvuoden tulos oli pankin historian kaikkien aikojen paras.

Tulos ennen veroja kipusi 10,5 miljoonaan euroon, mikä on osoitus vahvasta tuloksenteko- ja kilpailukyvystä myös epävakaassa taloussuhdanteessa. Asiakasmäärä ja liiketoimintavolyymit kasvoivat edelleen hallitusti. Taseen loppusumma ylitti huhtikuussa kahden miljardin euron rajapyykin.

Oma Säästöpankki pystyy kehittämään toimintaansa haasteellisissakin olosuhteissa. Kaiken keskiössä on laadukkaiden pankkipalveluiden turvaaminen.

– Toteutuneiden fuusioiden sekä toimiviksi osoittautuneiden rakennejärjestelyiden ansiosta pankkimme on noussut merkittäväksi finanssialan toimijaksi ja olemme kyenneet vastamaan ketterästi kiristyneen pankkisääntelyn velvoitteisiin, kertoo toimitusjohtaja Pasi Sydänlammi.

Helposti lähestyttävä ja käyttäjäystävällinen

Kahdeksassa maakunnassa toimiva pankki voi menestyvänä ja taloudellisesti vahvana kehittää toimintaansa haasteellisessakin toimintaympäristössä. Viime vuonna nettipankin rinnalle lanseerattu mobiilipankki, OmaMobiili, on otettu asiakkaiden keskuudessa innolla käyttöön. Mobiililaitteella asiointi onnistuu mobiilivarmenteella perinteisen avainlukusarjan sijaan.

– Konttorit isoimpien kasvukeskusten tuntumassa ovat pidentäneet aukioloaikojaan iltaan asti. Päivittäiset raha-asiat hoituvat myös chat- ja puhelinpalvelun kautta. Samalla kun haluamme turvata kasvavien asiakasvirtojen laadukkaan palvelun, huomioimme tarkoin asiakaskäyttäytymisen ja toimintaympäristön muutokset ja toteutamme kaikki tarvittavat kehitystoimet. Hyödyntämällä digitalisaation tuomia mahdollisuuksia asiakastyytyväisyyden lisäämiseksi Oma Säästöpankki tulee tulevaisuudessa työllistämään yhä useamman eri alan osaajia, Pasi Sydänlammi sanoo.

1.1.–30.6.2016 avainluvut

  • Oma Säästöpankki -konsernin tulos ennen veroja oli 10,5 miljoonaa euroa (9,4).
  • Liiketoiminnan tuotot yhteensä olivat 30,2 miljoonaa euroa (27,3), jossa kasvua 10,6 % edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna.
  • Korkokate oli 17,9 miljoonaa euroa (15,1) ja kasvoi 18,7 % edelliseen vuoteen verrattuna.
  • Liiketoiminnan kulut yhteensä olivat 18,0 miljoonaan euroa (15,7). Kulut kasvoivat 14,6 %.
  • Arvonalentumistappioita kirjattiin 1,8 miljoonaa euroa, joka oli 0,4 miljoonaa (-20,7 %) vähemmän kuin edellisen vuoden vastaavalla kaudella.

Lisätietoja

  • toimitusjohtaja Pasi Sydänlammi, 045 657 5506, pasi.sydanlammiatomasp.fi
  • hallituksen puheenjohtaja Jarmo Partanen, 040 834 5931, jarmo.partanenatomasp.fi

Ajankohtaista

Lue lisää aiheesta OmaSp:n SuperPäivä Riihimäellä 18.5.
Päistikkä lastenmusiikkiyhtye.
Tapahtuma

OmaSp:n SuperPäivä Riihimäellä 18.5.

Lue lisää

Lue lisää aiheesta Vappuhulinaa Kauhajoella 30.4.
Asiantuntijat Emmi Mustapää ja Samuel Kivistö.
Tapahtuma

Vappuhulinaa Kauhajoella 30.4.

Lue lisää

Lue lisää aiheesta Vappuhulinaa Kurikka Jalasjärven konttorissa 30.4.
Asiantuntijat Emmi Mustapää ja Samuel Kivistö.
Tapahtuma

Vappuhulinaa Kurikka Jalasjärven konttorissa 30.4.

Lue lisää