OmaSp asiakkaidensa tukena myös lauantaisin - lisäresursointi poikkeustilanteessa

Mediatiedote
27.3.2020

Oma Säästöpankki on vahvasti sitoutunut toimimaan Suomessa yhteiskunnan hyvinvoinnin puolesta ja haluaa osaltaan olla tukemassa koronaviruksen synnyttämässä talouden notkahduksessa ja siinä selviämisessä. Koska yhteydenottojen ja lainojen muutoshakemusten määrä on poikkeustilanteessa moninkertaistunut, on valtaosa Oma Säästöpankin konttoreista valtakunnallisen asiakaspalvelun lisäksi asiakkaidensa apuna myös kahtena tulevana lauantaina 28.3. ja 4.4.

Oma Säästöpankin 27 konttoria palvelee asiakkaitaan digitaalisissa palvelukanavissa ja puhelimitse valtakunnallisen asiakaspalvelun lisäksi myös lauantaisin 28.3. ja 4.4. klo 10-14.

Oma Säästöpankin asiakasliiketoiminnan johtaja Pasi Turtio pitää tärkeänä, että tässä tilanteessa on mahdollista venyä: " Pankeilla on ollut historiallisesti ratkaiseva rooli tämän maan hyvinvoinnin rakentamisessa. Olemme tilanteessa, jolloin venymistä tarvitaan. Tällä lisäresursoinnilla puramme poikkeustilanteen synnyttämää tarvetta. Koska henkilökuntamme ja asiakkaidemme terveys on meille ehdottoman tärkeää noudatamme Valtiovallan ohjeita matkustamisesta ja asioinnista. Siksi siirrämme kaiken mahdollisen pankkiasioinnin digitaalisiin palvelukanaviimme ja puhelimeen."

Asiakkaat voivat olla yhteydessä helpoiten soittamalla valtakunnallisen asiakaspalveluun 020 764 0600 tai suoraan lähimpään konttoriin. Lauantaisin etänä palvelevat konttorit ovat: Akaa, Alajärvi, Alavuden keskusta ja Tuuri, Helsinki, Hämeenlinna, Ilmajoki, Imatra, Joensuu, Joroinen, Jyväskylä, Kankaanpää, Kauhajoki, Kuortane, Kurikan Jalasjärvi, Lahti, Lappeenranta, Lempäälän Ideapark, Oulu, Parkano, Riihimäki, Savonlinna, Seinäjoen keskusta ja Hyllykallio, Tampere, Turku ja Ähtäri.

Haluan jo etukäteen kiittää siitä, että henkilöstömme osoittaa venymistä ja yrittäjämäistä asennetta tässäkin tilanteessa, kertoo toimitusjohtaja Pasi Sydänlammi henkilöstöstään ylpeänä.