OmaSp panostaa henkilökunnan osaamiseen – 23 uutta LKV-tutkinnon suorittanutta

Mediatiedote - Valtakunnallinen
17.1.2019

Asunnon ostaminen on usein yksityishenkilön elämän tärkein kauppa, jossa alan osaavan ammattilaisen tuki on tärkeätä. Siihen voi pätevöityä suorittamalla Keskuskauppakamarin LKV-tutkinnon, jolloin saa käyttää laillistetun kiinteistönvälittäjän LKV-nimikettä.

OmaSp:n toimitusjohtaja Pasi Sydänlammi on tyytyväinen ja ylpeä henkilöstöstään: ”OmaSp:n keskeisenä henkilöstöstrategiana on panostaa osaamisen ja asiantuntijuuden kehittämiseen. Henkilöstöä kannustetaan oppimiseen ja ajankohtaisen työpätevyyden lisäämiseen esimerkiksi suoritettavin tutkinnoin. Tämä LKV-tutkinto on yksi hyvä esimerkki siitä.”

”Kodin vaihto ja perusmaakaareen liittyvät asiat ovat pankkitoiminnan ytimessä ja sen vuoksi osaamisen on oltava kunnossa. On hienoa, että saimme eri puolille Suomea 23 uutta LKV-tutkinnon suorittanutta jo edellisten lisäksi”, kertoo varatoimitusjohtaja, asiakasliiketoiminnan johtaja Pasi Turtio.

OmaSp:n uudet LKV-tutkinnon suorittaneet:

  • Arponen Pasi, konttorinjohtaja, Jyväskylä
  • Autio Miikka, lakimies ja varatuomari, Seinäjoki
  • Forsström Hanna-Mari, konttorinjohtaja, Lahti
  • Haavisto Joonas, esimiesharjoittelija, Lappeenranta
  • Happonen Ulla, esimiesharjoittelija, Parikkala
  • Harhala Samppa, palvelupäällikkö, Lempäälä Ideapark
  • Iso-Kuusela Henna, konttorinjohtaja, Riihimäki
  • Isomäki Juhana, palveluneuvoja back office, Seinäjoki keskusta
  • Karjalainen Harri, aluejohtaja
  • Kosela Anna-Helena, konttorinjohtaja, Joensuu
  • Kuhalampi Karri, palvelupäällikkö, Kihniö ja Parkano
  • Marjomäki Helena, palvelupäällikkö, Alajärvi
  • Matikkala Tiia, konttorinjohtaja, Helsinki
  • Mäntylä Tuula, palvelupäällikkö, Tuuri ja Ähtäri
  • Oinonen Ulla, konttorinjohtaja, Lappeenranta
  • Pohto Jussi, aluejohtaja
  • Pollari Tarja, konttorinjohtaja, Alavus
  • Puhjo Krista-Maria, palvelupäällikkö, Savonlinna
  • Souru Markus, aluejohtaja
  • Uutela Matti, palvelupäällikkö, Kauhajoki
  • Warde Nico, konttorinjohtaja, Seinäjoki keskusta
  • Viitanen Katja, palvelupäällikkö, Häijää
  • Yli-Kauppila Riikka, rahoituspäällikkö, Yrityspankki, Seinäjoki

Median haastattelu- ja lisätietopyynnöt:

Minna Sillanpää, viestintäjohtaja, puh. +358 50 66592, minna.sillanpaa@omasp.fi

Oma Säästöpankki Oyj on suomalainen Suomen suurin säästöpankki. Palvelemme ympäri maan 40

konttorissa ja digitaalisten kanavien kautta noin 135 000 asiakasta yli 270 asiantuntijan voimin. Vakavaraisen

pankin kannattavuus on koko toimialan parhaimmistoa. Taseemme on 2,8 miljardia euroa. Lupaamme tarjota paikkakunnan parasta pankkipalvelua kaikissa arjen raha-asioissa sekä konttoreissa että digitaalisissa palvelukanavissa. Lähellä ja läsnä omasp.fi