Hyppää pääsisältöön Hyppää Chattiin
Mediatiedote,

Finanssiala vei voiton

Jesse Järvinen puistossa

Jesse Järvinen aloittaa OmaSp:n aluejohtajana vastaten Espoon, Helsingin, Jyväskylän, Kouvolan, Lahden ja Vantaan toiminnoista yhteistyössä konttorinjohtajien kanssa marraskuussa.

”Nuorempana punnitsin kolmen eri vaihtoehdon välillä. Minusta tulee joko lääkäri, juristi tai pankkialan ammattilainen, josta viimeisin vei voiton”, OmaSp:n aluejohtajana marraskuussa aloittava Järvinen muistelee. 

Jesse Järvisen 14-vuotinen pankkiura lähti liikkeelle valmistuttuaan kauppatieteiden maisteriksi. Heti opiskelujen päätyttyä hänet valittiin Säästöpankin traineeohjelmaan, joka oli suunnattu finanssialan nuorille lupauksille. Jo silloin Järvinen tiesi haluavansa työskennellä ihmisten valmentajana esihenkilötehtävissä.

Vuoden kestävän traineeohjelman jälkeen Järvinen kutsuttiin paikalliseen säästöpankkiin sijoituspäälliköksi ja hieman myöhemmin konttorinjohtajaksi. ”Pelasin nuoruudessani joukkuelajeja ja niissä minulle lankesi usein kapteenin rooli. Uskon, että se on osaltaan ohjannut kohti vastuullisia valmennus- ja esihenkilötehtäviä.”  

Säästöpankkivuosien jälkeen Järvinen hakeutui Handelsbankeniin, jossa hän toimi aluksi rahoitusjohtajana ja sittemmin konttorinjohtajana. 

Pettymys vaihtui iloksi

Järvinen muistaa selvästi sen käänteentekevän hetken, jolloin tieto Handelsbankenin Suomen toimintojen päättymisestä tuli. Päällimmäinen tunne oli iso pettymys, mutta pian Järvinen näki tässä mahdollisuuden: 

”Olin jossain vaiheessa halunnut testata osaamistani ja esihenkilönä toimimista erilaisessa ympäristössä pankkisektorin ulkopuolella. Ymmärsin, että tämä on minun tilaisuuteni.” 

Järvinen aloitti Terveystalossa aluejohtajana vuonna 2022 ja liiketoimintajohtajana reilu vuosi myöhemmin. ”Vuodet Terveyspalveluiden parissa toivat minulle uutta johtamiskokemusta uuden toimialan erityispiirteiden, suuren henkilöstömäärän, strategiatyön ja mm. projektien läpiviennin kautta.”

Järvinen palaa finanssialalle innostuneena ja kokemusta rikkaampana. ”OmaSp:ssä minuun vetosi pankkiasioinnin henkilökohtaisuus sekä kiinnostavassa vaiheessa oleva kehitystarina. Haluamme menestyä yhdessä asiakkaidemme kanssa lähellä ja läsnä.”

Juuret Jyväskylässä, kotona kaikkialla

”Olen syntynyt Jyväskylässä. Siellä minulla on juuret ja sydän. Opiskeluni on tapahtunut Jyväskylässä, mutta töitä olen saanut tehdä jo useammalla paikkakunnalla. Koen olevani kotona kaikkialla.” 

Jesse Järvinen konttorilla

"Tätä menestystarinaa rakennetaan yhdessä joukkueena", sanoo Järvinen.

Aluejohtajan toiminta-alue on maantieteellisesti laaja. Järvinen työskentelee vuoroin Jyväskylässä, vuoroin Helsingissä sekä liikkuu johtamiensa kaupunkien välillä.

”Työssäni haluan viedä asioita strategian mukaisesti oikeaan suuntaan sekä auttaa ihmisiä onnistumaan parhaalla mahdollisella tavalla. Kun oma porukka onnistuu, silloin tiedän onnistuneeni itsekin. Meidän pankissamme jokaisella on oma tärkeä roolinsa tehtävänkuvasta riippumatta. Tämä menestystarina rakennetaan yhdessä joukkueena”, päättää Järvinen. 

 

Henkilöasiakas