Hyppää pääsisältöön
OmaStoori,
Uratarinat

Aluejohtaja Nico Warde on kasvanut yhtä matkaa OmaSp:n kanssa

Nico Warde konttorin käytävällä kuvattuna

Nico Warde luotti aikoinaan vaistoihinsa valitessaan harjoittelupaikkaa kahden työpaikan välillä. ”Toisella oli iso markkinaosuus, 100 työntekijää ja hyvä harjoittelijan palkka. Toisella oli pieni markkinaosuus, 5 työntekijää ja iso visio. Otin tietenkin riskin ja valitsin jälkimmäisen”, Nico Warde naurahtaa. Se oli valinta, joka ei ainoastaan muovannut hänen tulevaa uraansa, vaan myös hänen näkemystään siitä, mitä pankkialalla on mahdollista saavuttaa.

Kasvun ja mahdollisuuksien polku

Vuonna 2009 Warde aloitti harjoittelijana Kuortaneen Säästöpankin Seinäjoen keskustan konttorissa, joka samana vuonna luovutti liiketoimintansa Oma Säästöpankki Oy:lle ja jatkoi toimintaansa OmaSp:n nimellä. Warde onkin kasvanut pankkialan ammattilaiseksi yhtä matkaa OmaSp:n kasvaessa. Harjoittelujakson jälkeen hän kertoo hoitaneensa niin henkilöasiakkaiden kuin yritysten asioita kassapalveluista luottoihin ja sijoituksiin. Osaamisen kehittyessä hän on myös saanut jatkuvasti enemmän vastuuta. Ennen siirtymistään aluejohtajaksi Warde työskenteli Seinäjoen keskustan konttorinjohtajana ja koko pankin sijoituspäällikkönä.

Urallaan Warde on saanut olla mukana rakentamassa pankin ainutlaatuista tarinaa: ”Kasvua on tehty väsymättä tapahtumia ja toreja kiertäen, mutta menestyksemme perustuu täysin siihen, että meillä on superhyvä henkilökunta, jolla on aito halu palvella ilolla ja innolla ja sitä kautta tyytyväiset asiakkaamme suosittelevat meitä tuttavilleen”, Warde kertoo. ”Siksi on elintärkeää, että meiltä saa aina paikkakunnan parasta, asiakasläheistä ja lisäarvoa tuottavaa palvelua. Se on kilpailuvalttimme ja sitä haluan edelleen kehittää työssäni aluejohtajana.”

Aikoinaan työhaastattelussa maalatuista suurista suunnitelmista ja innostuksesta huolimatta Warde myöntää, että taloon tullessaan hän ei osannut kuvitella, että pankin kehitys voisi todella olla näin valtavaa. ”Suurimpana oppina olen saanut sen, että kaikki on mahdollista. Olen henkilökohtaisesti nähnyt ja kokenut sen, että kovalla työllä ja oikealla näkemyksellä asioita saadaan aikaan. Meidän kaltaiselle henkilökohtaiselle pankkipalvelulle on ja tulee olemaan aina kysyntää. Luvut, joita katsomme nyt, olivat utopistisia vielä urani alussa.”

Nico Warde istuu pöytään nojaten

Uusi rooli ja uudet haasteet

Warden nykyinen tehtävä aluejohtajana mahdollistaa yhä laajemman roolin pankin kehittämisessä ja johtamisessa. Hän on luonut Seinäjoen keskustassa prosesseja ja palveluja, joita hän odottaa nyt pääsevänsä jalkauttamaan muihinkin konttoreihin. On erityisen tärkeää, että taustatehtäviä saadaan hoidettua omassa tiimissä sujuvasti ja asiantuntijoiden aikaa vapautettua tärkeimpään, eli asiakkaiden palvelemiseen ja vaurastuttamiseen. 

Kasvavassa pankissa henkilöstöstä huolehtiminen ja oikeiden ihmisten löytäminen oikeisiin työtehtäviin on suuressa roolissa. ”Toivon pääseväni tukemaan konttorinjohtajia myös rekrytoinneissa. Olen vuosien varrella tavannut tuhansia ihmisiä ja nähnyt, kuinka onnistunut rekrytointi tuo aina uutta virtaa niin asiakasrajapintaan kuin työyhteisöönkin, johon saadaan mahtava työkaveri lisää”, Warde kertoo.

Perheen ja vapaa-ajan urheiluharrastusten lisäksi työllä on aina ollut suuri rooli Warden elämässä. ”Tämä työ on intohimoni, jossa saan tehdä työtä itseäni kiinnostavien talousasioiden, yritysten ja ihmisten parissa. Minulla on upeita asiakkaita, joiden unelmia pääsen toteuttamaan ja työyhteisö,  jota saan auttaa ja valmentaa, ja jossa vallitsee aivan mieletön työkulttuuri”, Warde pohtii. ”Olen tainnut saada parhaat kortit, mitä työelämässä voi saada.”