Hyppää pääsisältöön Hyppää Chattiin
Mediatiedote,

Täyden palvelun OmaSp Oulu juhlii uudistunutta konttoriaan

Oulun konttorin henkilökunta

Oulun konttorin remontti on valmistunut. Uudistunutta konttoria juhlitaan keskiviikosta torstaihin 18.3.–19.3.

Vuodenvaihteessa käynnistynyt OmaSp Oulun konttorin remontti on valmistunut. Vuonna 2018 perustetun konttorin tilat laajennettiin ja päivitettiin vastaamaan paremmin OmaSp:n poikkeuksellista palvelumallia. Uudistuksessa huomioitiin tilojen toimivuus sekä asiakkaiden ja henkilöstön viihtyvyys. Uudistunutta konttoria juhlitaan keskiviikosta torstaihin 18.3.–19.3. monipuolisen ohjelman kera. 

OmaSp:n poikkeuksellisen palvelumallin mukaisesti konttoreiden ovet pidetään auki arkisin ilman ajanvarausta nykyisille ja uusille asiakkaille. Siksi konttoreiden tilojen tulee olla toimivat ja saavutettavat. – Laajojen aukioloaikojen lisäksi asiakkaillamme on oma, henkilökohtainen asiantuntija, joka on tavoitettavissa konttorilla, suorassa numerossa ja verkkotapaamisessa. Asiantuntijan kanssa hoituvat henkilö- ja yritysasiakkaan päivittäiset pankkipalvelut. Kun asiakas tarvitsee esimerkiksi varainhoidon tai yrityksen laajempia palveluita, nimetty asiantuntija kokoaa osaajat asiakkaan ulottuville, konttoria alusta lähtien luotsannut konttorinjohtaja Seppo Ilola kertoo. – Palvelumallin ansiosta asiakkaamme saavat tarvitsemansa palvelun vaivattomasti. 

Palvelua digikanavissa ja kasvotusten 

Oulun konttorin asiakaskunta koostuu henkilö- ja pk-yritysasiakkaista ja maa- sekä metsätalousasiakkaista. Asiakkaista valtaosa käyttää pankin digipalveluita monipuolisesti. – Opastamme varttuneempia asiakkaitamme alusta lähtien käyttämään verkkopankkia ja muita digipalveluita. Asiakkaamme ovat aina tervetulleita asioimaan konttorissamme, mikä helpottaa esimerkiksi kiireisen yrittäjän arkea. Henkilökohtaista palvelua asiakas haluaa eritoten, kun kyse on esimerkiksi asuntolainasta.  – Mielellämme tapaamme asiakkaitamme kasvotusten. Vaikka esimerkiksi lainahakemuksen voi kätevästi täyttää verkossa, on aivan toista neuvotella lainasta kasvotusten. Tutkimusten mukaan asiakkaamme arvostavat henkilökohtaista ja helposti saavutettavaa palveluamme. 

Vuoden kulttuuripääkaupunki tarvitsee saavutettavia palveluita 

Oulu on paitsi opiskelijakaupunki myös vahva teknologiakeskittymä. Elinvoimainen kaupunki kattavine palveluineen lisää alueen vetovoimaa, asukkaiden pysyvyyttä ja yritystoimintaa. – Jotta opiskelussaan valmistuneet saataisiin pysymään opiskelupaikkakunnallaan sen sijaan, että muuttaisivat takaisin kotiseudulleen tai etelän suuriin kaupunkeihin, tulee hyvin saavutettavia palveluita olla tarjolla omasta takaa, OmaSp:n aluejohtaja Nico Warde pohtii. – Paikallisena ja hyvin saavutettavana pankkina kannamme oman kortemme kekoon kehittämällä palveluitamme niin henkilö- kuin yritysasiakkaille. 

Lisätietoja:

  • konttorinjohtaja Seppo Ilola, p. 040 482 9593, seppo.ilolaatomasp.fi
  • aluejohtaja Nico Warde, p. 040 482 4452, nico.wardeatomasp.fi
Henkilöasiakas