Yritysten taloudenhallinta epävarmoina aikoina

Yritysten toimintaympäristö on muuttunut. Kasvun ja vakauden varmistaminen ei enää perustu pelkästään historiallisiin lukuihin
Kasvun ja vakauden varmistamisessa korostuvat nyt tulevaisuuden ennusteet, skenaariot ja kyvykkyys arvioida myös vähemmän toivottuja kehityspolkuja. OmaSp:n yritysasiakasliiketoiminnan johtaja Jussi Pohto korostaa erityisesti kolmea asiaa: stressiskenaarioiden merkitystä, realistista suunnittelua ja avointa keskustelua pankin kanssa.
Stressiskenaariot ovat yrityksen uusi normaali
Yritysten on nykyisessä markkinaympäristössä hyvä tarkastella toimintaansa usean erilaisen skenaarion kautta. Pohto kuvaa, kuinka esimerkiksi liikevaihdon vaihtelut, projektien viivästykset, asiakkaiden maksuvaikeudet tai katevaihtelut voivat nopeasti muuttaa yrityksen kassavirtaa.
”Stressitestien tekeminen on yleistynyt selvästi. Meidän tehtävämme on löytää niihin ratkaisuja, kuten pidempiä laina-aikoja, joustavampia limiittejä tai muutoksia lyhennysohjelmiin”, Pohto sanoo.
Yritysten tulisi säännöllisesti laskea, miten muutokset vaikuttavat kannattavuuteen ja maksuvalmiuteen ja tarvittaessa päivittää toimintaa vastaamaan muuttuvaa ympäristöä. Skenaariot eivät ole vain riskienhallintaa, vaan työkalu liiketoiminnan suunnitteluun. Kun tulevaisuus huolettaa, huoli kannattaa nostaa pöydälle. Pohto korostaa avointa ja realistista keskustelua pankin asiantuntijan kanssa: ”Se, että pohtii vaihtoehtoja ja varautuu epävarmuuteen, on vastuullisen yrittäjän tunnusmerkki.”
Kasvu kiinnostaa edelleen
Yrityksillä on tällä hetkellä halua kasvaa, mutta rahoituksen saaminen ei ole yhtä suoraviivaista kuin matalien korkojen aikana. Uusien investointien tuotto-odotusten on oltava selvästi korkeampia kuin matalien korkojen aikana, koska rahoituksen kustannukset ja riskipreemiot ovat edelleen koholla. Rahoituspäätöksissä painottuvat selkeä suunnitelmallisuus ja laadukkaat talousennusteet. Pelkät historiatiedot eivät riitä – ratkaisevaa on arvio tulevasta sekä yrityksen kyky muokata toimintaansa muuttuvan markkinan mukaan.
Yrityskaupat ja omistajanvaihdokset lisääntyvät
Yksi nousevista teemoista pk-sektorilla on omistajanvaihdokset. Suuri joukko yrittäjiä eläköityy lähivuosina, mikä luo merkittäviä mahdollisuuksia uusille yrittäjille sekä haastetta yritysten jatkuvuudelle.
”Suomessa pitäisi eläköitymisen takia tehdä yrityskauppoja hurjaa vauhtia yritysten jatkuvuuden turvaamiseksi ja työpaikkojen säilymiseksi.”

"Yrittäjyyden voi nähdä pelottavana riskinä, mahdollisuutena tai unelmana", kiteyttää Jussi Pohto.
Valmiin yrityksen ostaminen voi olla turvallisempi tapa aloittaa yrittäjyys kuin täysin uuden yrityksen perustaminen. Valmis asiakaskunta, toimivat rakenteet ja prosessit, alun kasvukivut sekä tunnettu brändi vähentävät riskiä. Myös luopuville yrittäjille Pohto suosittelee ajoissa aloitettavaa keskustelua pankin kanssa. Mitä aiemmin prosessi käynnistyy, sitä paremmin yritykselle löytyy jatkaja ja toiminnan jatkuvuus varmistuu.
Pohto näkee kasvavan kiinnostuksen erityisesti niiden keskuudessa, joilla on kokemusta alan yrityksistä: ”Jos tuntee toimialan ja yrityksen, loikka yrittäjäksi voi olla yllättävänkin luonnollinen. Me voimme tarjota siihen vahvan asiantuntijaroolin.”
--
Artikkeli on alunperin julkaistu V-S Yrittäjä -lehdessä 2/2026.