Hyppää pääsisältöön
OmaStoori,
Asunnon hankinta

Kuinka paljon voin saada lainaa yksin - entä yhdessä?

Pankin asiantuntija kastelemassa viherkasvia.

Moni sinkkutaloudessa asuva miettii, kannattaako ensimmäistä asuntolainaa lähteä ottamaan yksin vai pitäisikö jäädä odottamaan hankinnan tekemistä yhdessä kumppanin kanssa. ”Lähtökohtaisesti sillä ei ole väliä, oletko sinkku vai avo- tai avioliitossa. Luonnollisesti parisuhdetilannetta enemmän kiinnitämme huomiota hakijan taloudelliseen tilanteeseen", asiakkaidensa kotihaaveita toteuttava rahoituspäällikkö Jenni Terävä muistuttaa.

Ota yhteyttäVaraa aika

Asuntolaina eri elämäntilanteissa

Kotia voidaan olla ostamassa hyvin erilaisissa elämäntilanteissa. Sinkkutalouksia on nykyisin paljon ja monella yksinelävällä on asuntolainaa. Myös parisuhteessa oleva saattaa päätyä ottamaan asuntolainan yksin, jos esimerkiksi ajatukset kodin omistamisesta eivät kumppanin kanssa kohtaa tai kumppanin taloudellinen tilanne on omaa tilannetta heikompi. "Toisinaan, kun parisuhde on tuore, saatan ehdottaa erillisiä asuntolainoja, jolloin kumpikin vastaa vain omasta lainastaan. Myös mahdollisessa erotilanteessa voi olla helpompaa, jos kummallakin on oma lainansa vastattavanaan", Jenni Terävä mainitsee.

Moni saattaa miettiä, voiko asuntolainaa saada yksin ja millaiseen kotiin tulot riittävät. ”Haitpa asuntolainaa sitten yksin tai kaksin, arvioimme aina asiakkaan kokonaistilannetta ja lainan määrä mitoitetaan asiakkaan elämäntilanteeseen ja maksukykyyn sopivaksi”, Terävä kertoo.

Pankin asiantuntija Jenni Terävä.

Asuntolainan ottaminen yksin

Hakieassasi lainaa yksin, on tärkeää pohtia omia taloudellisia voimavaroja. Yhdessä pankin asiantuntijan kanssa voidaan tehdä laskelmia sinun maksukyvystäsi. Terävä muistuttaa, että lainakulujen rinnalla pitää myös pystyä ylläpitämään totuttua elintasoa ja säästämään: ”On ehdottoman tärkeää, että samalla kun mahdollistamme asiakkaidemme unelman omasta kodista, toimimme vastuullisesti siten, että hänelle jää rahaa myös elämiseen. Elämänlaatuun vaikuttaa moni muukin asia, kuin kodin omistaminen.” 

Sinkun kannattaa asuntoa valitessaan ja asuntolainaa ottaessaan miettiä nykyistä elämäntilannettaan, mutta myös tulevaisuuttaan. Etsinkö loppuelämän kotia vai muutaman vuoden ratkaisua?

Yksin asuntolainaa hakevan etuna on täydellinen itsenäisyys päätöksenteossa. Neuvottelet itse lainan määrästä, takaisinmaksuajasta ja muista ehdoista. Samalla kuitenkin kannat vastuun yksin ja fiksu varautuminen elämän yllätyksiin korostuu. Vakuuttamalla lainasi takaisinmaksun lainaturvalla, voit varautua riskeihin, joihin et muuten voi vaikuttaa. Tämä tuo mielenrauhaa päätökseesi.

LainalaskuriVaraa aika

Yhteinen lainahakemus voi tuoda varmuutta

Avo- tai avioliitossa eläville yhteinen laina voi olla taloudellisesti järkevintä. Kahden henkilön yhteenlasketut tulot mahdollistavat suuremman kuukausierän ja toinen lainanmaksaja tuo myös turvaa - niin sinulle kuin pankillekin. "Kun lainalla on kaksi vastuullista, on takaisinmaksu hieman paremmin turvattu, vaikka toinen esimerkiksi jäisi työttömäksi", Terävä perustelee. 

Yhdessä asuntolainaa hakiessa avoin keskustelu raha-asioita ja tulevaisuuden suunnitelmista on erittäin tärkeää. Asuntolaina on merkittävä sitoumus ja molempien osapuolten on oltava selvillä vastuistaan ja velvollisuuksistaan. Kun asuntolaina on molempien nimissä, vastataan lainasta yhteisvastuullisesti, eli olet vastuussa lainasta myös toisen puolesta, jos hän ei kykene suoriutumaan lainakuluista. "Tähän ei vaikuta sekään, oletteko avo- vai aviopari. Ollaan niin sanotusti naimisissa sekä pankin että kumppanin kanssa siviilisäädystä huolimatta", Terävä kuvailee.

Minkä suuruisen lainan voin saada?

Haet sitten asuntolainaa yksin tai yhdessä, on ensimmäinen askel määritellä kuinka paljon asuntolainaa sinulle voidaan myöntää. 

"Meillä on asiakkaan maksukyvyn laskemiseen käytössämme omat järjestelmämme, joita mielellämme tarkastelemme asiakkaan kanssa", Terävä sanoo ja jatkaa: "Yleisenä ohjeena voidaan kuitenkin sanoa, että lainanhoitokuluihin ei saisi mennä enempää kuin kolmasosa kuukauden nettotuloista. Toki tähän vaikuttaa merkittävästi henkilön muut kulutustottumukset, eli mitä suuremmat muut menot, sitä pienempi asumiskulujen osuuden tulee olla." 

Asuntolainan lopullinen suuruus selviää aina henkilökohtaisessa lainaneuvottelussa, mutta mahdollisen lainan määrää voit suunnitella myös lainalaskurillamme.
 LainalaskuriVaraa aika

Pankin asiantuntijat palvelupisteellä.

Nämä asiat vaikuttavat myönnettävän lainan määrään:


Tulot

Kuukausittaiset nettotulosi ovat perusta, jonka pohjalta kuukausittaista lainaerän suuruutta voidaan alkaa suunnitella. Mitä vakaammat ja suuremmat tulot sinulla on, sitä suurempi asuntolaina voi olla mahdollinen. 

Menot

Nykyiset kuukausittaiset menosi vaikuttavat myös siihen, kuinka paljon lainaa voit saada. Jos et ole aiemmin pitänyt kirjaa menoistasi, kannattaa se aloittaa ennen lainaneuvottelua. Tiliotteilta käyt helposti läpi omaa kulutustasi ja pankissa voimme myös pyytää muutaman kuukauden tiliotteet nähtäville lainaa suunniteltaessa. Huomioimme lainapäätöksessä kuukausittaisten menojen lisäksi kaikki olemassa olevat velat ja sitoumukset, jotta kuukausittaiset maksusi pysyvät hallinnassa.

Työtilanne

Vakituinen työsuhde on aina arvossaan lainaneuvotteluissa. Joillakin aloilla määräaikaisia työsopimuksia tehdään paljon, mutta joissakin tapauksissa pankki voi muuten katsoa työtilanteen olevan varsin vakaa. Vakituinen työsopimus ei ole siis ehdoton edellytys lainapäätökselle.

Säästöt

Jotta voit saada asuntolainaa, sinulla tulee olla riittävä omarahoitusosuus asunnon hankintaan. Tarvittava säästöjen määrä riippuu ostettavan asunnon hinnasta ja sijainnista. Omia säästöjä tulisi olla vähintään 15 % kauppahinnasta, ensiasunnon ostajana 5 %. ASP-lainaan säästöjä tulisi olla 10 % asunnon kauppahinnasta, jotta saat kaikki ASP-säästäjän edut käyttöösi. 

Lainan korko ja maksuaika 

Asuntolainan maksuaika on yleensä 20-25 vuotta. Asuntolainan määrä lasketaan sellaiseksi, että kuukausittaisilla maksuerillä pystyt maksamaan lainan takaisin eräpäivään mennessä mahdollisista korkoheilahteluista huolimatta. Lue lisää erilaisten lyhennystapojen ja viitekorkojen vaikutuksista lainaasi. 

Luottotiedot

Edellytyksenä lainan saamiselle on puhtaat luottotiedot. Lainan saamisessa siis aiemmalla maksuhistoriallasi on suuri merkitys. 

Ota yhteyttäVaraa aika

Oletko ostamassa ensimmäistä kotiasi? Lue vinkkimme ensiasunnon ostamiseen. 

Henkilöasiakas