OmaSp, Kuortaneen ja Töysän Säästöpankkisäätiöt lahjoittavat 100 000 euroa Seinäjoen ammattikorkeakoululle
1.6.2018 tehty rahalahjoitus toteutuu nyt ensimmäistä kertaa.
Oma Säästöpankilla ja Seinäjoen ammattikorkeakoululla on jo entisestään tiivistä yhteistyötä. Siitä osoituksena on tänä vuonna allekirjoitettu kumppanuussopimus sekä erilaiset yhteistyöhankkeet, kuten mentorointihanke ja innovaatioviikko. Lisäksi pankissa on vuosittain Seinäjoen ammattikorkeakoulusta noin 10 opiskelijaharjoittelijaa ja tarve olisi suurempi.
Oma Säästöpankin varatoimitusjohtaja ja asiakasliiketoiminnan johtaja Pasi Turtio pitää yhteistyötä Seinäjoen ammattikorkeakoulun kanssa tärkeänä ja arvokkaana: ”Koulutuksella voimme turvata osaavan ja ammattitaitoisen työvoiman saatavuuden kasvuyrityksille, kuten Oma Säästöpankille. On ensiarvoisen tärkeää, että Etelä-Pohjanmaa on houkutteleva myös jatkossa yrityksille ja yrittäjille. Siihen vaikuttaa merkittävästi alueen koulutuksen tarjonta. Koulutuksen säilymistä voimme omalta osaltamme tukea tällä rahalahjoituksella, jonka teemme ilolla. Ajatuksena on, että voimme myös tällä yhteistyöllä tukea nuorten aikuisten osaamista säästäväisyydestä. Säästäväisyys on hyve – siitä alkaa vaurastuminen!
”Säätiöiden tärkeimpiä päämääriä ovat koulutuksen, taloudellisen kasvatuksen sekä työelämätaitojen kehittäminen omalla toimialueellaan. Pankilla ja ammattikorkeakoululla on jo monipuolista yhteistyötä. Toivomme kuitenkin, että lahjoitus entisestään tiivistäisi ja sitouttaisi yhteistä tekemistä ja käytännössä näkyisi esim. tutkimusyhteistyönä tai kesätyö- ja harjoittelupaikkojen lisääntymisenä. Kasvava OmaSp tarvitsee menestyäkseen tulevaisuuden tekijöitä. Siinä Seinäjoen ammattikorkeakoulu on alueellisena kouluttajana avainasemassa”, viestivät Töysän Säästöpankkisäätiön hallituksen puheenjohtaja Aino Reinikka ja Kuortaneen Säästöpankkisäätiön hallituksen puheenjohtaja Simo Haarajärvi.
"Olemme hyvin kiitollisia OmaSp:n sekä Kuortaneen ja Töysän Säästöpankkisäätiöiden merkittävästä lahjoitussummasta. Tuntuu erittäin hyvältä, kun alueen korkeakoulua tuetaan näin vahvasti. Pyrimme näiden lahjoitusten turvin entistä paremmin täyttämään elinkeinoelämän tarpeet", kiittelee Seinäjoen ammattikorkeakoulun rehtori Tapio Varmola.
Lisätietoja antavat:
- Kuortaneen Säästöpankkisäätiö
hallituksen puheenjohtaja Simo Haarajärvi, puh. 040 0796557 - Töysän Säästöpankkisäätiö
hallituksen puheenjohtaja Aino Reinikka, puh. 040 0425853 - Oma Säästöpankki Oyj
varatoimitusjohtaja Pasi Turtio, puh. 040 4845559 - Oma Säästöpankki Oyj
viestintäjohtaja Minna Sillanpää, puh. 050 66592 - Seinäjoen ammattikorkeakoulu
rehtori Tapio Varmola, puh. 040 8304100
Oma Säästöpankki Oyj, Suomen suurin säästöpankki, on aidosti suomalainen valtakunnallinen pankki, jossa päätökset tehdään paikallisesti. Asiakkaillemme tarjoamme paikkakunnan parasta pankkipalvelua konttoreissa ja digitaalisissa palvelukanavissa. Lupaamme pitää pankin vakavaraisuuden erinomaisella tasolla ja toimialan parhaimmistoon kuuluvan kannattavuuden korkeana. Hyvän tuloksen palautamme asiakaitamme lähellä oleville yhteisöille ja yleishyödyllisiin tarkoituksiin omistajiemme, seitsemän säästöpankkisäätiön ja kahden Oma osuuskunnan, kautta. Ne tukevat myös vaikutusalueidemme, Etelä-Karjalan, Etelä-Pohjanmaan, Etelä-Savon, Hämeen, Kymenlaakson, Pirkanmaan, Pohjois-Karjalan ja Satakunnan hyvinvointia, taloutta ja elinvoimaisuutta. Lähellä ja läsnä omasp.fi
SeAMKissa voi opiskella kuudella eri koulutusalalla ja suorittaa tutkinnon lähes 30 tutkinto-ohjelmassa. Näistä kolme on englanninkielistä. Lisäksi SeAMKilla on useita kansainvälisiä kaksoistutkinto-ohjelmia. SeAMKissa on noin 5000 opiskelijaa, joista noin 10 % on kansainvälisiä opiskelijoita. Korkeakoulu on vahvasti mukana sekä alueellisessa, valtakunnallisessa että kansainvälisessä tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotyössä. Visio 2020: Kansainvälinen, yrittäjähenkinen SeAMK – paras korkeakoulu opiskelijalle.
Ajankohtaista
Kauneuden ilta Ilmajoen konttorilla
Lue lisää
Handelsbankenista tutut asiantuntijat vahvistavat Varsinais-Suomen yritystiimiä
Lue lisää
Huom! Olemme tunnistaneet OmaSp:n verkkopankilta näyttävän huijaussivun
Lue lisää