Hyppää pääsisältöön Hyppää Chattiin
Mediatiedote,

Puolivuosikatsauksen tiedote 2014

Oma Säästöpankin konttori

Liiketoiminta on katsauskauden 1.1. - 30.6.2014 aikana jatkunut vakaana.

Oma Säästöpankki Oy ja Kantasäästöpankki Oy yhdistyivät 31.3.2014 yhdeksi Säästöpankiksi siten, että Kantasäästöpankki sulautui Oma Säästöpankki Oy:hyn. Suodenniemen Säästöpankki luovutti 31.5.2014 liiketoimintansa Oma Säästöpankki Oy:lle. Töysän, Kuortaneen, Parkanon, Rengon, Hauhon ja Suodenniemen  Säästöpankkisäätiöt ovat Oma Säästöpankki Oy:n omistajat. Rakennekehityksen tavoitteena on vahvistaa säästöpankkitoiminnan edellytyksiä yhdistyvien säästöpankkien toimialueella luomalla voimakas, tasapuolisesti eri väestöpiirejä ja toimialueen eri osia edustava ja palveleva säästöpankki.

Liiketoiminta on katsauskauden aikana jatkunut vakaana. Talletuksien ja luotonannon kasvu ovat olleet pankin tavoitteiden mukaisia. Kesäkuun lopussa talletukset olivat 791,7 miljoonaa euroa. Koko luotonanto sisältäen välitetyt luotot oli kesäkuun lopussa 942,9 miljoonaa euroa. Talletukset kasvoivat viimeisen 12 kk:n aikana 1,7 % ja luottokannan kasvu viimeisen 12 kk:n aikana oli 4,0 % verrattuna vuoden takaiseen Oma Säästöpankki Oy:n, Kantasäästöpankki Oy:n ja Suodenniemen Säästöpankin yhteenlaskettuun tilanteeseen.

Tuloskehitys on ollut myönteinen alkuvuoden 2014 aikana. Pankin liikevoitto katsauskaudella oli 5,5 miljoonaa euroa (1,7), joka oli 3,8 miljoonaa euroa suurempi kuin vertailukaudella. Liikevoitto oli vuositasolla 1,3 % (0,6 %) taseesta.

Loppuvuoden aikana pankin vakavaraisuuden ja tuloskehityksen ennakoidaan säilyvän hyvällä tasolla. Talletusten ja luottojen arvioidaan kasvavan maltillisesti. Heikosta yleisestä talouskehityksestä huolimatta nettomääräiset arvonalennukset jäänevät kuluvana vuonna kohtuullisen alhaiselle tasolle. Suhdannekehityksen mahdollisesti edelleen heikentyessä ja asuntokauppaan liittyvien ongelmien pitkittyessä riski kuitenkin kasvaa myös arvonalennusten osalta.

Pasi Sydänlammi
toimitusjohtaja

Ajankohtaista

Lue lisää aiheesta Black Fridayn huumassa verkkohuijarit iskevät entistä ovelammin – myös nuoret uhreina
Henkilö vahvistaa tietoja kannettavalle tietokoneelle puhelimen sovelluksesta.
OmaStoori

Black Fridayn huumassa verkkohuijarit iskevät entistä ovelammin – myös nuoret uhreina

Lue lisää

Lue lisää aiheesta Vuoden Uusyrittäjäksi 2025 valittiin kuopiolainen yrittäjäpariskunta
Leena Lindström ja Vuoden Uusyrityskilpailun voittajat.
OmaStoori

Vuoden Uusyrittäjäksi 2025 valittiin kuopiolainen yrittäjäpariskunta

Lue lisää

Lue lisää aiheesta Joensuun uudistunut konttori kiinnosti monisatapäistä yleisöä
Joensuun juhlat aulassa
OmaStoori

Joensuun uudistunut konttori kiinnosti monisatapäistä yleisöä

Lue lisää

Henkilöasiakas