Hyppää pääsisältöön
Mediatiedote,

Suomen maatalousmuseo Sarka on saanut merkittävän avustuksen Liedon Säästöpankkisäätiöltä

Maataloustyökone pellolla

Liedon Säästöpankkisäätiö on myöntänyt Suomen maatalousmuseo Saralle 30 000 € avustuksena perusnäyttelyuudistukseen. Sarassa ensi keväänä avautuva, On se kone! on yksi museon kolmesta pysyvästä näyttelystä.

On se kone! -näyttely kertoo vangitsevalla tavalla Suomen maatalouden koneellistumisesta. Monipuolinen näyttely tulee viemään kävijät peltotöiden kautta navetan lypsykoneiden, konehallin traktoreiden ja toimiston tietotekniikan ääreen.

Muutokset aikaisempaan konenäyttelyyn nähden ovat suuria. Uuteen näyttelyyn tulee useampi pelinäyttö, traktorisimulaattori sekä kosketusnäyttöisiä esinetekstejä. Valaistus päivitetään energiatehokkaisiin ledeihin ja koko halli maalataan sisäpuolelta lattiasta kattoon. Näyttely tuo maatalouden koneellistumisen ilmiön ymmärrettäväksi ja elämykselliseksi. Näyttelyarkkitehtuurin suunnittelee Antti Auvinen.

Olemme Sarassa erittäin kiitollisia saamastamme avustuksesta. Ilman ulkopuolista rahoitusta ei tällaista näyttelyä pystyisi toteuttamaan ja museota uudistamaan”, toteaa Saran museonjohtaja Lauri Viinikkala.”Saavutettavuus on Saralle tärkeää ja haluamme tuoda näyttelyn teemat saavutettaviksi ympäri Suomen. Sisältöä tulee fyysisen näyttelyn lisäksi myös museon DigiSarka-palveluun, jota voi hyödyntää missä päin Suomea tahansa.

Liedon Säästöpankkisäätiö on yksi merkittävimmistä säätiöistä Turun seudulla ja kolmanneksi suurin Oma Säästöpankki Oyj:n omistaja. Säätiön juuret yltävät vuoteen 1895. Liedon Säästöpankkisäätiö pyrkii toiminnallaan edistämään etenkin Varsinais-Suomen elinvoimaisuutta.

Liedon Säästöpankkisäätiö myös tarjoaa 500 ilmaista pääsylippua Sarka-museon uudistuneeseen näyttelyyn. Pääsylippuja on jaossa Oma Säästöpankin konttoreissa uuden näyttelyn avauduttua.

Henkilöasiakas