Hyppää pääsisältöön
Mediatiedote,

Asiakas- ja henkilöstökyselyn tulokset julkaistu - pitkäjänteinen työ näkyy tuloksissa

Turun konttorin henkilökuntaa valosydämen ympärillä

Selvitämme säännöllisesti asiakkaidemme ja henkilöstömme näkemyksiä toiminnastamme ja palveluistamme.

Vuosittain toteutettavien kyselyiden vastaukset ovat meille arvokkaita, ja tärkeässä roolissa kehittäessämme palveluitamme ja kouluttaessamme henkilöstöä.

Asiakastyytyväisyyskysely keräsi ennätyksellisen määrän vastauksia

Asiakastutkimukseen vastasi yhteensä ennätykselliset 11 555 henkilöä.  Vastausten perusteella tyytyväisyys omaan yhteyshenkilöön oli edelleen hyvällä tasolla: henkilöasiakkaiden antama arvosana oli 4,7 asteikolla 1–5 ja yritysasiakkaiden 4,6. Sekä henkilö- että yritysasiakkaiden antama kokonaisarvosana oli kiitettävä 4,3.

- Tulokset noudattivat pitkälti viime vuoden erinomaista tasoa ja asiakkaamme kokevat, että pankissa on helppo asioida. Vastaajamäärä kasvoi liki 5 000:lla ja saimme jälleen suuren määrän avoimia palautteita. Vastaajamäärän kasvussa näkyy pankin palveluverkoston laajentuminen Varsinais-Suomessa, joten vastaajien joukossa on myös monia uusia asiakkaita. Osallistumisaktiivisuus osoittaa asiakkaidemme luottavan meidän kykyymme kuunnella ja kehittyä, kertoo viestintäjohtaja Minna Sillanpää kiitollisena.

Vuoden 2023 Parasta palvelua -asiakastutkimuksen toteutti Balentor Oy nettikyselynä 30.10.-19.11.2023. Kyselyyn vastanneiden ja yhteystietonsa jättäneiden kesken arvoimme 2 000 euron rahapalkinnon, josta voittaja sai lahjoittaa puolet valitsemalleen vastuullisesti toimivalle rekisteröidylle yhdistykselle. Onnellinen voittaja Tuula Leppä lahjoitti 1 000 euroa Keski-Suomen Syöpäyhdistykselle syöpäsairaiden virkistystoimintaan. 
Lämmin kiitos kaikille kyselyymme vastanneille.

OmaSp:n asiantuntija

Töihin on mukava tulla

Henkilöstötutkimuksella selvitettiin henkilöstömme käsityksiä ja kokemuksia pankkimme toiminnasta työyhteisönä ja kokonaisuutena. Henkilöstö on yleisesti tyytyväinen OmaSp:hen työnantajana ja he kokevat, että töihin on mukava fiilis tulla. Kokonaisarvosanaksi henkilöstö antoi 4,5 asteikolla 1–5. Kyselyn tuloksissa näkyy pitkäjänteinen työmme työyhteisömme kehittämiseksi. Työllistämme lähes 500 yrittäjähenkistä työntekijää ympäri maan.

- Pankkimme on viime vuosina kehittänyt erityisesti esihenkilötyöskentelyä pitkäjänteisesti ja tavoitteellisesti, mikä näkyy todella korkeina arvosanoina. Henkilökunnan osaaminen on keskeinen kilpailutekijämme ja panostamme siihen jatkuvasti. Laadukas esihenkilötyö luo pohjan tiimiemme kehittämiselle ja yksilöiden onnistumisille, kertoo henkilöstö- ja talousjohtaja Sarianna Liiri.

Henkilöstökyselyn toteutti Feelback Oy 16.10.-1.11.2023. Tutkimukseen vastasi 88 prosenttia henkilöstöstä.

Henkilöasiakas