Asiakkaiden saapuvien maksujen käsittelyssä on viiveitä maksujärjestelmän häiriön vuoksi, ja saapuvat SEPA-tilisiirrot kirjataan tileille normaalia myöhemmin. Lisäksi yritysasiakkaiden Web Services (WS)-kanavassa on häiriö, jonka takia maksaminen WS-kanavan kautta ei tällä hetkellä onnistu. Häiriöt pyritään korjaamaan mahdollisimman pian. Pahoittelemme aiheutuvaa haittaa.
Mediatiedote,

Hauhon ja Rengon Säästöpankkisäätiöt lahjoittivat lapsiperheille

Oma Säästöpankin konttori

Hauhon ja Rengon Säästöpankkisäätiöt lahjoittivat huimat 18 000 euroa vähävaraisille lapsiperheille Hope ry:n kautta.

Lahjoitusvaroja Hope ry käyttää vähävaraisten perheiden joululahjahankintoihin, ruoka-apuun sekä lasten harrastusten tukemiseen.

Poikkeusaikana ruoka-avun tarve on selvästi lisääntynyt ja se näkyy myös joulun vietossa. Hope ry:n tavoitteena on tarjota tasa-arvoinen ja merkityksellinen joulu mahdollisimman monelle asiakasperheelle.

– Lahjoitus tuntuu tosi hienolta ja hyvältä. Summa on iso ja menee varmasti tarpeeseen. Käyttökohteita kyllä löytyy, Hope ry:n edustajat kertoivat.

Hauhon ja Rengon säätiöt tekivät myös yhdessä OmaSp Hämeenlinnan konttorin kanssa lahjoituksen Hämeenlinnan Lentopallokerho ry:n koronan vastaisiin/ennaltaehkäiseviin toimiin sekä Zapway:n matalan kynnyksen harrastetoimintaan koko alueella.

Matalan kynnyksen harrastetoiminnalla edistetään lasten ja nuorten hyvinvointia ja taataan mahdollisuus jatkaa tärkeässä harrastuksessa perheen taloudellisesta tilanteesta huolimatta.

OmaSp Säätiöiden tarkoitus on tukea säästäväisyyden ja taloudellisen kasvatuksen edistämistä sekä alueensa elinvoimaisuuden, hyvinvoinnin ja taloudellisen kehityksen edistämistä koskevaa tutkimusta, koulutusta ja muuta työtä.

Ajankohtaista

Lue lisää aiheesta Välittäjien syysafterit Lahdessa 2.10.
Linnunpönttö.
Tapahtuma

Välittäjien syysafterit Lahdessa 2.10.

Kiinteistönvälittäjien syysafterit Lahden konttorillamme.

Lue lisää

Lue lisää aiheesta Huoltotoimenpiteistä aiheutuva käyttökatko 20.9.2026
Varoituskuva
Häiriötiedote

Huoltotoimenpiteistä aiheutuva käyttökatko 20.9.2026

Huoltotoimenpiteistä johtuen pankkipalveluissa on käyttökatko sunnuntaina 20.9. klo 5.00- n. 16.00.

Lue lisää

Lue lisää aiheesta Yritykset ovat happea Suomen keuhkoihin – ylistyskirjoitus yrittäjille
Turun konttorin työntekijöitä
Mediatiedote

Yritykset ovat happea Suomen keuhkoihin – ylistyskirjoitus yrittäjille

Pk-yritykset ovat yhteiskuntamme kivijalka. Niiden ansiosta Suomessa on työpaikkoja, palveluita ja paikkakunnilla...

Lue lisää

Henkilöasiakas