Hyppää pääsisältöön Hyppää Chattiin
Mediatiedote,

Ketterät rahoitusalan toimijat OmaSp ja Fundu yhteistyöhön

Oma Säästöpankin konttori

Oma Säästöpankki ja lainamuotoisen joukkorahoituksen välittäjä Fundu ovat solmineet yritysrahoitusta koskevan yhteistyösopimuksen.

Yhteistyön tavoitteena on tarjota Oma Säästöpankin yritysasiakkaille entistä monipuolisempia ja tehokkaampia rahoitusvaihtoehtoja.

Oma Säästöpankin toimitusjohtaja Pasi Sydänlammi korostaa rahoitusmarkkinan muutoksessa yhteistyön voimaa. ”Haluamme pankkina erottautua pankkikokemuksella sekä -palvelulla. Fundun kanssa solmittu yhteistyösopimus on tästä hyvä esimerkki. Tällä yhteistyöllä voimme vastata entistä paremmin yritysten erilaisiin rahoitustarpeisiin”, kertoo Sydänlammi.

Fundun toimitusjohtaja Lasse Vuola näkee yhteistyön osana megatrendiä, jossa ketterät rahoitusalan kasvuyhtiöt solmivat yhteistyösuhteita. ”Fundu ei kilpaile pankkien kanssa. Koemme, että pystymme toimimaan katalyyttina ja ratkaisemaan asiakkaiden rahoitushaasteita yhteistyössä”, Vuola pohtii.

Fundu ennustaa välittävänsä rahoitusta ensi vuoden aikana yrityksille noin 150 miljoonalla eurolla.

Lisätietoja antavat

Oma Säästöpankki Oyj

  • toimitusjohtaja Pasi Sydänlammi, puh. 045 6575506, pasi.sydanlammiatomasp.fi
  • viestintäjohtaja Minna Sillanpää, puh. 050 66592, minna.sillanpaaatomasp.fi

Fundu Platform Oy

  • toimitusjohtaja Lasse Vuola, puh. 044 5151258, lasse.vuolaatfundu.fi

Oma Säästöpankki Oyj on suomalainen Suomen suurin säästöpankki. Palvelemme valtakunnallisesti 39 konttorissa noin 135 000 asiakasta yli 250 asiantuntijan voimin. Vakavaraisen pankin kannattavuus on koko toimialan parhaimmistoa. Hyvän tuloksen palautamme omistajiemme, seitsemän paikallisen säästöpankkisäätiön ja kahden Oma osuuskunnan, kautta asiakkaitamme lähellä oleville yhteisöille ja yleishyödyllisiin tarkoituksiin. Lupaamme tarjota paikkakunnan parasta pankkipalvelua kaikissa arjen raha-asioissa sekä konttoreissa että digitaalisissa palvelukanavissa. Lähellä ja läsnä.

Fundu on voimakkaassa kasvussa oleva rahoitusalan teknologiayhtiö. Fundu välittää lainamuotoista rahoitusta ylläpitämänsä sijoitusalustan kautta. Fundun tavoite on olla Suomen Suomen suurin PK-yritysten rahoituksen välittäjä alle 500.000 euron yrityslainoissa vuoteen 2023 mennessä. LähiTapiola Keskinäinen Vakuutusyhtiö omistaa Fundusta 21 %.

Ajankohtaista

Lue lisää aiheesta Black Fridayn huumassa verkkohuijarit iskevät entistä ovelammin – myös nuoret uhreina
Henkilö vahvistaa tietoja kannettavalle tietokoneelle puhelimen sovelluksesta.
OmaStoori

Black Fridayn huumassa verkkohuijarit iskevät entistä ovelammin – myös nuoret uhreina

Lue lisää

Lue lisää aiheesta Vuoden Uusyrittäjäksi 2025 valittiin kuopiolainen yrittäjäpariskunta
Leena Lindström ja Vuoden Uusyrityskilpailun voittajat.
OmaStoori

Vuoden Uusyrittäjäksi 2025 valittiin kuopiolainen yrittäjäpariskunta

Lue lisää

Lue lisää aiheesta Joensuun uudistunut konttori kiinnosti monisatapäistä yleisöä
Joensuun juhlat aulassa
OmaStoori

Joensuun uudistunut konttori kiinnosti monisatapäistä yleisöä

Lue lisää

Henkilöasiakas