Maksujen välitys nopeutuu - pikamaksuasetus voimaan lokakuussa

EU:n pikamaksuasetus muuttaa maksujen välitystä lokakuussa. Sekä yritysten että kuluttajien itsepalvelukanavissa tekemät euromääräiset maksut välittyvät saajalle kellonajasta riippumatta vuoden jokaisena päivänä yhtenäisellä euromaksualueella kymmenessä sekunnissa.
SEPA-pikamaksut – rahaa rajojen yli reaaliajassa
Pikamaksuasetus tulee voimaan 9.10. jonka jälkeen pankeilla on velvollisuus pystyä vastaanottamaan ja lähettämään euromääräisiä SEPA-pikamaksuja. SEPA-pikamaksut siirtyvät saajan pankille 10 sekunnissa riippumatta kellonajasta tai siitä, tapahtuuko siirto kotimaassa vai toiseen SEPA-alueen maahan. SEPA-pikasiirrot välitetään saajan pankille myös viikonloppuisin ja juhlapyhinä.
“OmaSp:n asiakkaat ovat jo jonkin aikaa voineet lähettää ja vastaanottaa SEPA-pikasiirtoja itsepalvelukanavien kautta, mikä on näkynyt asiakkaille maksujen siirtymisen nopeutumisena", toteaa yritysten maksuliikenteen tuotepäällikkö Miro Hellstén.
Maksunsaajan tarkistaminen lisää turvallisuutta maksamiseen
Uusi maksunsaajan tarkistus- toiminnon myötä maksuturva vahvistuu, kun nimi ja tilinumero kohtaavat.
Pikamaksuasetuksen myötä pankin tulee tarkistaa, että maksulle ilmoitettu maksunsaajan nimi ja tilinumeron omistajan nimi täsmäävät. Palvelu tuo lisäturvaa maksamiseen ja estää maksun välittyminen väärälle vastaanottajalle.
Maksunsaajan tarkistaminen tehdään ennen maksun vahvistamista. Tarkistuksen jälkeen järjestelmä palauttaa käyttäjälle tarkistuksen tuloksen.
Käyttörajat omaan käyttöön sopiviksi
Maksamisen tuotepäällikkö Jenni Pöysti haluaa muistuttaa asiakkaille, että omien tilien käyttörajoiksi on jokaisen hyvä määrittää omaan maksukäyttäytymiseen sopivat rajat. Käyttörajojen muokkaaminen onnistuu tällä hetkellä ottamalla yhteyttä pankkiin. Käyttörajojen muuttaminen tulee mahdolliseksi loppuvuoden aikana henkilö- ja yritysasiakkaille myös verkko- ja mobiilipankkiin.
Lue lisää Maksunsaajan tarkistaminen - palvelusta