Hyppää pääsisältöön Hyppää Chattiin
Mediatiedote,

Oma Säästöpankki Oyj:n puolivuosikatsaus 30.6.2025

Osavuosikatsaus Q3

Perusliiketoiminta vakaalla pohjalla – toimintamallien selkeyttäminen etenee

”Ensimmäinen vuosipuolisko on ollut pankissamme aktiivisen ja tavoitteellisen kehitystyön aikaa. Olemme tehneet merkittäviä toimenpiteitä riskienhallinnan vahvistamiseksi sekä toiminnan sääntelynmukaisuuden parantamiseksi. Samalla korkotason laskun vaikutukset ja talouden epävarmuus ovat heijastuneet tulokseemme. Tästä huolimatta liiketoimintamme on vakaalla pohjalla ja taloudellinen asemamme on vahva.

Työ riskienhallinnan ja sisäisten toimintamallien parantamiseksi etenee. Käynnistimme uuden toimenpideohjelman valvojan helmikuussa antamien havaintojen korjaamiseksi, ja siitä kirjattiin kuluja 2,6 miljoonaa euroa toiselle neljännekselle. Toimenpideohjelma jatkuu vuoden 2025 loppuun ja rakentaa pohjaa kannattavalle ja vakaalle toiminnalle jatkossa. Myös hallitun alasajon portfolion käsittely edistyy: vuosi sitten raportoitu ohjeiden vastaiseen toimintaan liittyvä noin 240 miljoonan euron portfolio on järjestelyjen myötä pienentynyt noin 200 miljoonaan euroon, ja työ jatkuu. Riskienhallinnan toimenpideohjelma (”Noste”) saatiin päätökseen maaliskuussa ja sen vaikutukset näkyvät jo nyt käytännöissä.

Toisen neljänneksen vertailukelpoinen tulos ennen veroja oli 19,0 (5,5) miljoonaa euroa, mikä vastaa odotuksiamme. Tulosta painoi edelleen korkokatteen lasku ja liiketoiminnan kulujen kasvu. Vertailukelpoinen kulu-tuottosuhde oli toisella neljänneksellä 52,1 (32,9) prosenttia. 

Vertailukelpoiset liiketoiminnan kulut kasvoivat 38,7 prosenttia toisella neljänneksellä ja olivat 30,5 (22,0) miljoonaa euroa. Kulujen kasvu johtuu ennen kaikkea henkilöstömäärän lisäyksestä ja laajentuneesta konttoriverkostosta, sekä valvojan havaintoihin liittyvästä toimenpideohjelmasta.   

Korkokate laski vertailukauteen verrattuna 16,1 prosenttia ja oli 44,0 (52,4) miljoonaa euroa. Lasku johtuu markkinakoroista ja luottokannan pienenemisestä.  

Palkkiotuotot olivat yhteensä 12,4 (12,7) miljoonaa euroa, mikä on 2,2 prosentin vähemmän kuin vertailukaudella.  

Asuntoluottokanta kasvoi 1,2 prosenttia vuoden takaisesta tasosta. Yritysasiakkaiden lainakanta sen sijaan pieneni 7,5 prosenttia. Talletuskanta kasvoi 7,9 prosenttia. 

Toimintaympäristön haasteet heijastuvat luottokannan laatuun.  Toisella neljänneksellä rahoitusvarojen arvonalentumistappiot olivat -9,1 (-39,4) miljoonaa euroa, mikä johtuu pääosin yleisen taloustilanteen aiheuttamista lisääntyneistä maksuvaikeuksista erityisesti pk-yrityssektorilla.

Tavoitteenamme on kannattava kasvu ja tyytyväiset asiakkaat

Handelsbankenin asiakkuuksien haltuunotto on saatu päätökseen, ja keskitymme entistä vahvemmin asiakkaidemme arjen tukemiseen. Oma Säästöpankin valtakunnallinen konttoriverkosto palvelee henkilö- ja yritysasiakkaita Suomen keskeisissä kasvu- ja maakuntakeskuksissa.  

Asiakastyytyväisyys on pysynyt korkealla tasolla, ja teemme kaikkemme asiantuntevan asiakaspalvelun kehittämiseksi. Tavoitteemme on rakentaa kannattavaa kasvua nykyisillä vahvuuksillamme – asiakaslähtöisellä palvelumallilla, tehokkailla prosesseilla ja vastuullisella johtamisella.  

Henkilöstömme sitoutuminen ansaitsee erityiskiitoksen ja kiitän koko henkilökuntaa erinomaisesta suorituksesta. Kulunut kausi on jälleen osoittanut, kuinka sitoutunut, osaava ja yhteistyökykyinen organisaatiomme on.  

Pankkimme taloudellinen asema on vahva. Vakavaraisuussuhde vahvistui edelleen toisella neljänneksellä ja oli 18,7 (15,6) prosenttia kesäkuun lopussa. Oman pääoman kertymä oli 591 (576) miljoonaa euroa.   

Katson luottavaisesti tulevaan. Olemme keskittyneet tehokkuuden parantamiseen, asiakaskokemuksen vahvistamiseen ja luottamuksen palauttamiseen konkreettisin teoin. Kehitystyö jatkuu pitkäjänteisesti, ja jokainen teko vie meitä lähemmäs kohti tuloksellista ja kestävämpää tulevaisuutta.” 

Karri Alameri
toimitusjohtaja

Lue koko pörssitiedote
Tutustu raporttiin

Henkilöasiakas