Asiakkaiden saapuvien maksujen käsittelyssä on viiveitä maksujärjestelmän häiriön vuoksi, ja saapuvat SEPA-tilisiirrot kirjataan tileille normaalia myöhemmin. Lisäksi yritysasiakkaiden Web Services (WS)-kanavassa on häiriö, jonka takia maksaminen WS-kanavan kautta ei tällä hetkellä onnistu. Häiriöt pyritään korjaamaan mahdollisimman pian. Pahoittelemme aiheutuvaa haittaa.
Mediatiedote,

OmaSp kehittää digitaalisia palveluitaan ja julkaisee OmaVaran

Oma Säästöpankin konttori

OmaSp kehittää digitaalisia palveluitaan ja julkaisee asiakkailleen OmaMobiilissa uuden lisäominaisuuden, OmaVaran.

Asiakkaan kokonaisvarallisuus on OmaVarassa helposti hahmotettavissa, ja sen avulla voi seurata omaa taloutta ja sen kehittymistä.

Säästämisen ja sijoittamisen tuotepäällikkö Ville Hänninen listasi OmaVaran parhaat ominaisuudet: "OmaVara on valmiina jokaisella, jolla on käytössä OmaMobiili ja sen uusin versio. OmaVaralla kokonaisvarallisuuden seuraaminen on sekä helppoa että hauskaa. OmaVaraan voi lisätä sijoitusten ja rahastojen lisäksi esim. kulkuneuvot, asunnot ja arvoesineet omilla kuvilla. Parasta kuitenkin on se, että rahastomerkintöjen tekeminen ja sijoitusten seuraaminen OmaMobiilissa helpottuu."

OmaVara nopeuttaa asiantuntijoidemme työskentelyä ja näin pystymme tarjoamaan aiempaa parempaa palvelua esimerkiksi sijoitusneuvotteluissa. Asiakkaamme ja asiantuntijamme voivat yhdessä täyttää ja tarkastella varallisuustietoja konttori- ja verkkoneuvottelun yhteydessä. Tämä edellyttää sitä, että asiakas antaa luvan siihen, että hänen OmaVaraan tallentamansa tiedot ovat myös oman yhteyshenkilön nähtävissä. Lisää OmaVarasta tästä.

  • Ota OmaVara käyttöön lataamalla OmaMobiilin uusin versio sovelluskaupasta
  • OmaVaralla voit seurata kokonaisvarallisuuttasi helposti samasta paikasta
  • Lisää OmaVaraan sijoitusten ja rahastojen lisäksi esim. kulkuneuvot, asunnot ja arvoesineet

Katso video OmaVarasta Youtube-kanavallamme.

 

Ajankohtaista

Lue lisää aiheesta Miksi yrityksellä kannattaa olla oma pankkikortti?
K-Business Visa -kortti virkailijan kädessä toimistolla
OmaStoori

Miksi yrityksellä kannattaa olla oma pankkikortti?

Moni yrittäjä pyörittää niin yrityksen arkea kuin henkilökohtaisia menojaan yhdellä ja samalla pankkikortilla...

Lue lisää

Lue lisää aiheesta Rakennuttajana Asuntomessuilla: Omia unelmia rakentamassa
Rakennusyrittäjä seisoo rakentamansa Asuntomessukohteen ovella.
OmaStoori

Rakennuttajana Asuntomessuilla: Omia unelmia rakentamassa

Alle 20-vuotiaana yrittäjäksi lähtenyt Mikko Kangasniemi on rakentanut määrätietoisesti omaa polkuaan rakennusalalla...

Lue lisää

Lue lisää aiheesta Rakennuttajana Asuntomessuilla: Koteja kokemuksen ja yhteistyön voimalla
Rakennusyrittäjä seisoo rakentamansa Asuntomessujen kohteen edessä.
OmaStoori

Rakennuttajana Asuntomessuilla: Koteja kokemuksen ja yhteistyön voimalla

Rakennusyrittäjä Antti Patakangas tietää kokemuksesta, mitkä kodin ratkaisut toimivat arjessa ja kestävät aikaa...

Lue lisää

Henkilöasiakas