rakentaminen

Maaliskuussa maalataan - OmaSp mukana talohaaveen toteuttamisessa

Blogisarjassamme seuraamme haminalaisen kolmehenkisen Saronin perheen rakennusprojektia ja OmaSp:n roolia pankkikumppanina.

Saronin perheen rakennusprojekti Haminassa etenee suunnitellusti. -Aika on mennyt nopeasti. Olemme saaneet seinien ja kattojen pinnat käsiteltyä ja sisäpinnat saavat maalin seuraavaksi. Maalauksen jälkeen vuorossa on laatoittaminen ja saunan sekä kylppärin sisätyöt, sekä keittiö- ja kodinhoitohuoneen kaappien asentaminen, Annika ja Kalmer kertovat.

Rakennusmateriaalien hinnat ovat nousseet todella paljon, 30-35 % siitä, kun aloitimme rakennusprojektin. Tällä on väistämätön vaikutus myös budjettiimme. Arvioitu lainasumma näyttäisi kuitenkin riittävän, Saronit kertovat.

Pankin kanssa kaikki on sujunut hyvin, yhteydenpito on rakennusprojektin aikana ollut enimmäkseen valmiusasteeseen ja lainan nostoon liittyvää asiointia. -Kun saamme talon valmiiksi, on aika siirtää myös oman yritykseni pankkiasioiden hoito samaan pankkiin, OmaSp:n pankkipalveluihin tyytyväinen Kalmer Saron suunnittelee.

Saronin perheen omana asiantuntija Virpi Jaakkola Haminan konttorista ymmärtää perheen kiireet hyvin ja kertoo, että yhteinen aika tapaamiselle järjestyy heti, kun se perheelle sopii. Samalla keskustelemme mielellämme mahdollisuudesta varallisuuden kerryttämisestä myös muulla tavoin. Kun asiakkaan lainasumma on mitoitettu oikein, on mahdollista miettiä myös säästämisen ja sijoittamisen mahdollisuuksia. Oman talon lisäksi varallisuutta voi kartuttaa pienemmissä erissä, Virpi Jaakkola selventää.

Säästämiseen sopivia tuotteita asuntolaina-asiakkaille ovat mm. turvallinen rahastosäästäminen, joka tuo sopivaa lisäbuustia vaurastumiseen. Kuukausittaisella rahastosäästämisellä pääsee pienelläkin summalla hajauttamaan omia säästöjä valmiiksi hoidettuihin ja hajautettuihin rahastoihin.

OmaSp:n säästämisen ja sijoittamisen tuotepäällikkö Ville Hänninen kertoo jokaisesta OmaSp:n konttorista löytyvän osaamista säästämisen ja sijoittamisen kysymyksissä. Hänen mukaansa rahastosäästäminen on hyvä vaihtoehto kaikille sellaisille, joilla ei ole suurta halukkuutta seurata osakemarkkinoiden kehitystä intensiivisesti. Rahastosäästäminen onnistuu sekä pienemmillä summilla säännöllisesti tai suuremmilla kertasijoituksilla. OmaSp:ssa rahastosäästämistä voi tehdä Sp-Rahastoyhtiön korko-, yhdistelmä- ja osakerahastoihin sekä erikoissijoitusrahastoihin.

Villen yksinkertaiset vinkit rahastosäästämisen aloitukseen ovatkin tässä:

  • Keskustele asiantuntijasi kanssa
  • Määritä sijoitustavoite
  • Määritä riskinottohalukkuus
    • Oletko valmis sietämään sijoitusten arvonheilahtelua? Ja missä määrin?
    • Haluatko saada vuosittain tuottoa, jonka voit käyttää tai sijoittaa uudelleen?
    • Onko parempi, että saat tuoton myöhemmin eikä sinun tarvitse miettiä tuoton sijoittamista uudelleen?

Rakennusprojekti etenee hienosti suunnitelman mukaan ja blogin viimeisessä osassa pääsemme jo kurkistamaan Saronin perheen valmiiseen taloon.

92358-Blogi 2 2 Saronit.jpg

Jaa blogikirjoitus

 

Lisää uusi kommentti