Hyppää pääsisältöön
Mediatiedote,

Oma Säästöpankki Oyj:n osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2020

Oma Säästöpankin konttori

Alkuvuoden aikana pankin liiketoiminta kehittyi vahvasti – toimintaympäristön muutoksiin on varauduttu.

Tämä tiedote on tiivistelmä Oma Säästöpankki Oyj:n (OmaSp) tammi-maaliskuun 2020 osavuosikatsauksesta ja pörssiuutisesta.

Toimitusjohtaja Pasi Sydänlammi:

”OmaSp:n alkuvuosi eteni odotusten mukaisesti aina koronaviruksen aiheuttamaan poikkeustilaan saakka. Ensimmäisen neljänneksen osalta olemme erittäin tyytyväisiä päätulonlähteidemme eli korkokatteen sekä palkkiotuottojen ja -kulujen nettoerän erinomaiseen kehitykseen. Korkokatteemme kasvoi vahvasti, lähes 18 % edelliseen vuoteen verrattuna. Palkkiotuotot ja -kulut nettoerämme kasvoi yli 8 % ja vertailukelpoisuuteen vaikuttavat jaksotukset huomioituna 19 %. Palkkiokulut ja henkilöstökulut ovat selkeästi edellisvuotta alemmalla tasolla. Palkkiokulut pienenivät yli 27 % ja henkilöstökulut 10 %.

Rahoitusvarojen arvonalentumistappiossa näkyy varautumisemme koronaviruksen aiheuttamiin toimintaympäristön muutoksiin. Odotettavissa olevia luottotappioita kirjasimme ensimmäisen neljänneksen aikana noin 8,5 miljoonaa euroa. Merkittävä osa lisäyksestä, noin 6,7 miljoonaa euroa, johtuu johdon arvioon perustuvasta varautumisesta koronakriisiin ja yksittäisten asiakkaiden luottoriskien kasvusta.

Hyödynsimme alkuvuoden hyvää markkinatilannetta ja realisoimme sijoitussalkkuamme. Myyntivoittoja kirjasimme sijoitussalkusta noin 8 miljoonaa euroa. Koronakriisi on vaikuttanut laajasti rahoitusvarojen markkina-arvoihin ja sen seurauksena kirjasimme käyvän arvon muutoksia noin -1,9 miljoonaa euroa.

Tammi-maaliskuun tulos ennen veroja oli poikkeusoloista huolimatta hyvällä tasolla päätyen 7,2 miljoonaan euroon. Vertailukelpoinen tulos ennen veroja oli 2,4 miljoonaa euroa. Tulokseen vaikuttivat keskeisesti harkinnanvaraiset luottotappiovaraukset ja käyvän arvon muutokset, yhteensä 8,7 miljoonaa euroa. Pankin taseen loppusumma kasvoi ensimmäisen neljänneksen aikana yli 3 % päätyen noin 3,5 miljardiin euroon.

Ripeää reagointia nopeasti muuttuvassa markkinatilanteessa

Olemme seuranneet tiiviisti koronaepidemian kehittymistä ja tehneet tarvittavia muutoksia toimintamalleihimme. Varotoimenpiteillä on turvattu henkilökunnan ja asiakkaiden hyvinvointi sekä vahvistettu taloudellista asemaamme. Huhtikuun alussa laskimme liikkeeseen 250 miljoonan euron joukkovelkakirjalainan, jolla varmistetaan kyvykkyyteemme vastata asiakkaiden kasvaneeseen kysyntään ja heidän luottojen uudelleen järjestelyihin.

Pankkina olemme vahvasti sitoutuneet toimimaan Suomessa yhteiskunnan hyvinvoinnin puolesta. Epidemian alkumetreillä yhteydenottojen ja lainojen muutoshakemusten määrä kymmenkertaistui ja purimme poikkeustilanteen synnyttämää tarvetta viikonloppujen lisäresursoinneilla ja aukioloajoilla. Henkilöstömme osoitti hienoa venymistä ja yrittäjämäistä asennetta tässäkin tilanteessa.

Toimintamme perustuu tyytyväisiin asiakkaisiin ja motivoituneeseen henkilöstöön. Alkuvuoden aikana toteutetut asiakas- ja henkilöstökyselyt vahvistivat, että henkilöstön korkeatasoinen osaaminen näkyy erinomaisena palveluna ja tyytyväisinä asiakkaina.

Vahva taloudellinen asema

Olemme valmistautuneet hyvin käynnissä oleviin toimintaympäristön muutoksiin ja luotamme kilpailukykyymme. Strategiamme nojaa kannattavaan kasvuun, suoraviivaiseen liiketoimintamalliin ja tehokkaaseen riskienhallintaan. Näinä poikkeuksellisina aikoina pankin yhteiskunnallinen merkitys korostuu ja vahva taloudellinen asema varmistaa kykymme olla asiakkaidemme tukena. Joustavien toimintamallien ansiosta pystymme kehittämään liiketoimintaamme ja tekemään vahvaa tulosta myös muuttuvassa toimintaympäristössä.”

Ajankohtaista

Lue lisää aiheesta Aluejohtaja Katri Rahikainen odottaa jo innolla alueen laajenemista
Pankin asiantuntija katselee pankkisalia.
OmaStoori

Aluejohtaja Katri Rahikainen odottaa jo innolla alueen laajenemista

Lue lisää

Lue lisää aiheesta OmaSp ilmaisravit Lappeenrannassa
OmaSp Norppa ja onnenpyörä
Tapahtuma

OmaSp ilmaisravit Lappeenrannassa

Lue lisää

Lue lisää aiheesta Mietitkö pankin vaihtoa? Lainamarginaalien lisäksi pankkien palvelussa on huomattavia eroja
Pankin asantuntija pankkisalissa.
OmaStoori

Mietitkö pankin vaihtoa? Lainamarginaalien lisäksi pankkien palvelussa on huomattavia eroja

Lue lisää