Hyppää pääsisältöön
OmaStoori,
Vaurastuminen

Eläkesäästäminen: Ehdinkö vielä aloittaa vai putosinko kelkasta?

Pankin asiantuntija käytävässä.

Kaukoviisas säästäjä aloittaa ajoissa, tähtää pidemmälle ja turvaa työuran jälkeistä aikaa. ”Tilanne ei kuitenkaan ole menetetty, vaikka säästöjä ei olisi kertynyt vielä viisikymppisenäkään”, kertoo OmaSp:n palveluneuvoja Laura Hakanen.

Varaa aikaOta yhteyttä

Eläkkeellä tulot putoavat roimasti, mutta kulut rullaavat edelleen

On selvää, että meistä valtaosa siirtyy työuran tai yrittäjyyden jälkeen eläkkeelle, millä on merkittäviä vaikutuksia omaan talouteen. Eläkepäiviä varten säästämisessä ei ole kyse vain säännöllisten kulujen kattamisesta uran jälkeen, vaan monet haaveilevat aktiivisesta elämästä matkustellen, harrastaen tai yksinkertaisesti rentoutuen perheen ja ystävien kanssa. 

Työuran päätyttyä säännöllisten ansiotulojen sijasta ryhdytään nostamaan eläkettä, jonka suuruus vastaa tällä hetkellä noin puolta nykyisistä ansiotuloista. Eläketurvakeskuksen tilaston mukaan Suomessa asuvien omaa eläkettä saavien kokonaiseläkejakauma 31.12.2022 oli keskimäärin 1 845 euroa kuukaudessa, mikä tarkoittaa huomattavaa tulojen laskua suurimmalle osalle eläkeläisistä. Siksi säästäminen kannattaa aloittaa mahdollisimman aikaisin. On hyvä punnita pankin asiantuntijan kanssa omia säästötavoitteitaan ja riskinsietokykyään.

”Keskimääräinen eläkkeellä vietetty aika on jotakuinkin 20 vuotta ja sen ajan soisi olevan mahdollisimman hyvä ja huoleton”, Hakanen toivoo ja jatkaa: ”On sääli, jos vapaavuodet ovat kädestä suuhun elämistä, kun ne voisivat olla kultaisia vuosia täynnä elämyksiä ja iloa.”

Oma Säästöpankin asiantuntija

Heräsinkö säästämään liian myöhään?

Kun säästämisen aloittaa 20-vuotiaana, riittää luonnollisesti pienempi säästösumma kuussa kasvattamaan pottia, sillä korkoa korolle -ilmiö nauttii vuosikymmenten säästöajasta. ”En sanoisi, että mitään on kuitenkaan vielä menetetty, vaikka säästössä ei olisi euroakaan viisikymppisenä”, Hakanen rauhoittelee. "Myöhemmin aloittaessa summan täytyy olla suurempi, mutta toisaalta keski-iässä suuremman summan säästäminen voi olla helpompaa. Tässä elämänvaiheessa asuntolainaa on voitu jo maksaa pois, työuralla on edetty paremmille ansioille ja lapset ovat muuttaneet omilleen."

Millä summalla aloittaa?

Oheisessa laskelmassa on esitetty, kuinka paljon sinun tulisi säästää kuukausittain, kun haluat eläkkeellä nauttia 500 euron lisästä kuukausibudjettiisi. Laskelmassa on oletettu, että 65 vuotiaana eläkkeelle jäävä toivoo säästöjen kantavan 80 vuotiaaksi asti. Laskelmassa käytetty oletuksena 5 % tuotto-odotusta säästöajalle.

  • Jos aloitat säästämisen 20-vuotiaana, pääset tavoitteseen säästämällä 50€/kk.
  • Jos aloitat säästäminen 30-vuotiaana, pääset tavoitteseen säästämällä 90€/kk.
  • Jos aloitat säästämisen 40-vuotiaana, pääset tavoitteseen säästämällä 170€/kk.
  • Jos aloitat säästämisen 50-vuotiaana, pääset tavoitteseen säästämällä 370€/kk.

Säästölaskuri

Oma Säästöpankin asiantuntija

Miten eläkeikää varten kannattaa säästää

Kuten yllä olevasta listasta ilmenee, eläkepäiviä varten on mahdollista kerryttää säästäen ja sijoittaen merkittävä potti. ”Toki tämä edellyttää pitkäjänteistä säästämistä ja sitä, ettei makuuta rahoja tavallisella pankkitilillä”, Hakanen opastaa.

Rahasto- ja vakuutussäästäminen ovat vaivattomia tapoja säästää ja laittaa rahat poikimaan. Rahastoon säästämällä pääset pienemmälläkin kuukausisummalla osaksi ammattilaisen hoitamaa sijoitussalkkua, eikä sinun tarvitse itse seurata mitä markkinoilla tapahtuu. Vakuutussäästäminen taas sopii aktiiviselle rahastosijoittajalle. ”Suosittelen aina ohjaamaan säästösumman suoraveloituksena pankkitililtä palkkapäivänä. Näin säästäminen ei unohdu arjen tiimellyksessä”, Hakanen vinkkaa.

Varaa aikaJätä yhteydenottopyyntö

Paljonko saan eläkettä?

Eläkkeiden suuruus tulevaisuudessa on iso kysymysmerkki. Arvion omasta eläkkeestään voi kuitenkin laskea esimerkiksi osoitteessa www.tyoelake.fi Laskurin tulos on suuntaa antava. Lopullisen eläkkeen suuruus tai pienuus selviää eläkeajan alkaessa.

Lue lisää

    Henkilöasiakas