Hyppää pääsisältöön
OmaStoori,
Asunnon hankinta

Talohaaveesta totta - OmaSp mukana arjessa ja unelmissa

Saronin perheen rakennusprojekti

Seuraamme kolmiosaisessa blogisarjassa omakotitalon rakennusprojektia Haminassa ja miten pankki on parhaimmillaan asiakkaan kumppani elämän suurissa hankinnoissa sekä arjen raha-asioissa.

Saronin perheen talo rakentuu Haminan Vilmiemeen. Rakennustyöt ovat hyvässä vauhdissa ja tavoitteena on päästä muuttamaan uuteen kotiin toukokuussa. Kalmer ja Annika Saron rakentavat ensimmäistä omaa taloa luonnonkauniille omakotitaloalueelle. Yksikerroksisessa puutalossa on tarkkaan huomioitu koko kolmihenkisen perheen toiveet. Kalmer toimii rakennusalan yrittäjänä, Annika myymäläesimiehenä ja Karlotta opiskelee yläkoulun yhdeksännellä luokalla. Kun Saronin perheen elämä asettui Suomeen yksitoista vuotta sitten, tuntui haave omasta kodista kaukaiselta. Perheen rivitalokodissa olo kävi kuitenkin ahtaaksi usein, kun ystävät ja sukulaiset Virosta tulivat kyläilemään.

Kun isomman kodin löytyminen oli mielessä yhä useammin, ystävien suosittelemana Saronit olivat yhteydessä myös Oma Säästöpankkiin. Ennen kuin asiakkuutta ja palveluita avattiin, tapasivat Saronit OmaSp Haminan konttorin rahoituspäällikön Virpi Jaakkolan muutaman kerran. Käynti OmaSp:ssä vahvisti ystävien kertomaa; asiakkaan asioihin haluttiin perehtyä ennen päätöksentekoa huolellisesti ja avoimesti. – Koimme, että pankissa haluttiin olla mukana talounelmamme toteuttamisessa realiteetit huomioiden. Pankille oli tärkeää, että olimme tarkkaan miettineet, millaiseen lainamäärään maksukykymme riittää. Lainapäätöksen saimme sitten nopeasti, Saronit kertovat. Virpi Jaakkola sanookin, että OmaSp:ssä halutaan olla asiakkaan pankkikumppani, halutaan tavata kasvokkain ja lähtökohtaisesti aina löytää asiakkaalle ratkaisu, jossa huomioidaan toiveet unohtamatta juoksevia arjen kuluja ja menoja.

Saronien koti rakentuu talopaketista. Kalmerin ammattitaidon ansiosta rakennuskustannuksissa on mahdollisuus säästää monessa rakennusvaiheessa. Kalmerin ammattiosaamisen ansiosta säästöä syntyy huomattavasti. Vain sähkötyöt teetetään ulkopuolisella.

Asuntolainan myöntämisen edellytyksenä on, että asiakkaalla on 15 % omarahoitusosuus. – Usein rakennuslainojen kohdalla ajatellaan, että tontti ja perustukset tehdään omalla rahalla. Kohteesta kun ei tällöin ole vielä olemassa vakuutta. Saronienkin kohdalla edellisen asunnon myyntituloista kertyneellä summalla tehtiin talon perustukset ja ensimmäinen lainaerä nostettiin talopaketin ensimmäisen laskun maksamiseen. Rakentamiseen myönnetyn lainan eriä maksetaan asiakkaalle talon valmiusasteen mukaan tai laskuja vastaan. Kunnan rakennusvalvonta käy rakennustyömaalla perustusvaiheessa, rungon pystytyksen jälkeen ja ennen muuttoa tehdään muuttotarkastus. Talon valmistuttua kiinteistönvälittäjä tekee arvion talon käyvästä arvosta. Arviosta on usein hyötyä mahdollista lisälainoitusta haettaessa.

 

OmaSp:n vinkit ensimmäisen asuntolainan hakijalle

  • Ota mukaan henkilöpaperit ja todiste tuloistasi (palkkakuitista näkyy vuositulosi)
  • Laita ylös kuukausittaiset menot (merkkaa ylös muutamalta kuukaudelta)
  • Mieti vähän valmiiksi, millainen asunto kustannuksiltaan sinulla olisi haaveena (OmaSp:n lainalaskurilla saat jo etukäteen suuntaa-antavan arvion kuukausittaisesta kulusta)

Rakentajan vinkit asuntolainan hakijalle

  • Jos olet ostamassa valmista taloa, teetä kuntotarkastus huolella. Vaikka kustannus tuntuukin isolta, maksa ammattilaiselle ennen talon ostoa, säästät varmasti ja lainaneuvottelussa sinulla on oikea kuva kustannuksista.
  • Jos rakennat tai remontoit, älä ole liian optimistinen sen suhteen, miten paljon voit säästää itse tekemällä tai sukulaisia apuun värväämällä. Laske oman työn osuus mieluummin oletettua pienemmäksi lainaa hakiessasi. Jonkin verran yllätyksiä kustannuksissa tulee vastaan joka tapauksessa matkan varrella.
  • Mitoita asuntolaina niin, että asuntolainaerän maksamisen jälkeen sinulle jää rahaa muuhunkin, esimerkiksi rahastosäästämiseen.